tiistai 14. huhtikuuta 2009

Jyväshovi - Yyterin Kylpylä

Perjantai 10.4.2009

Kyllä... Kuten otsikosta pystyi jo päättelemään en tällä kertaa ollut rock-yhtyeen mukana, vaan hieman toisenlaista musiikkia esittävän levylaulajan monitorimiehenä.

Lähtö reissuun tuli melko pikaisesti, koska puhelin soi tiistaina puolen päivän aikaan, jolloin mahdollisuuksiani tiedusteltiin.

Muutama nopea puhelu sinne ja tänne, varsinkin sinne, osoitti, että perjantain ja lauantain keikat voisin käydä työstämässä, mutta alunperin kysytty torstainen veto Fredalla, olisi pakko jättää väliin.

Asiakkaalle kelpasi myös tämä järjestely ja niin sovittiin, että käyvät poimimassa minut kotoa kyytiin siinä puolen päivän aikaan perjantaina.

Matka Jyskälään menikin leppoisasti tämänkertaiseen työnantajaan tutustuen ja illan artistin toiveisiin perehtyen.

Jyväshoviin saavuttiin hyvissä ajoin ja ei muuta kuin kamat pystyyn ja tsekkiä louhimaan.

Homma toimi heti alusta (olinhan rakentanut mieleiseni kattauksen ÄläYsiin jo kotosalla ennakkotietojen perusteella) ja bändikin oli tyytyväinen.

Tuo lava tuolla Jyväshovissa on siis TODELLA erikoinen. Se on sellainen kaaren muotoinen, joten kun itse olin kaaren toisessa päässä, en nähnyt ollenkaan kaaren toisessa päässä sijaitsevia rumpalia ja kosketinsoittajaa... Samaa valitteli myös kitaristi.

Niin siis tässä vaiheessa lienee syytä mainita, että koko bändi on stereo-IEM kuuntelussa. Langattomat oli tuttuja laitteita, mutta langallisia en ennen ollut nähnyt... Noh, kovin kummoisia ei nekään olleet, mutta kunnon näköyhteys koko poppiin ei olisi koskaan pahitteeksi...

Yksi iso plussa tässä vaiheessa mainittavaksi on muuten tuo Jyväshovin apukanto. Oltiin miltei tunti etuajassa Jyskälässä ja apukanto pystyi joustamaan mahtavasti tulemalla aikaisemmin paikalle. Lisäksi pois lähtiessä oli apukantoa jopa 1 enemmän kuin oli sovittu. Mahtavuutta kerrakseen.

Keikka siis vedeltiin siinä puolenyön tienoissa ja roudaamaanhan ei näissä paikoissa pääse ennen pilkkua, joten päätettiin vaan cryyn kesken vetäistä kamat niin valmiiksi kuin voitiin.

Heti luvan saatuamme pukattiin kamat alakertaan ja auton kyytiin, olihan meillä aikainen lähtö aamulla, koska Yyterissä piti tsekin olla tehtynä ennen päivällisen alkamista kello 17:00.

Viimeisen kerran vilkaisin kelloa 4:35 ja sitten Nukku-Matti jo veikin minut mennessään.

Lauantai 11.4.2009

Herätyskello pirahti soimaan kello 8:20, josta nopsaan aamupalan kautta autoon ja liikkeelle kohti Yyteriä.

Kumma kyllä väsymys ei ollutkaan vielä ylitsepääsemätön ja matka taittui mukavasti Yyteriin, jossa oltiin taas hieman etuajassa.

Tällä kertaa apukanto tuli vasta sitten kun oli sovittu, ja osa kamoista olikin jo sisällä ennen apukannon saapumista...

Yyteriin oli rakennettu ihan kunnon 6x4 lava rumpuraisereineen ja mikäs siihen oli laitellessa kalustoa. Pääsi allekirjoittanutkin pitkästä aikaa muistelemaan backlinen pystytystä (Jyväshovissa oli minut siitä vapautettu, kun oli muutenkin uutta ja iso osa kalustosta oli minulle "oudoissa" paikoissa ja caseissa).

Tsekki saatiin vetäistyä kivasti alta, ja sitten mentiin syömään. Tällä kertaa jouduttiin hieman ruuvaamaan IEM-soundia popin korville paremmin sopivaksi, kun oli isompi tila ja hieman enemmän mekkalaa myös lavalla.

Syötyämmme päätettiin mennä vielä kylpylään, kun veto alkaisi kuitenkin vasta 21:15 ja kello ei ollut vielä 18:kaan.

Täällä vetoja olikin kaikkiaan 3. Ensin yksi 30 minuuttinen humu-veto, jossa rumpali hoiteli laulupuolen. Sen jälkeen 15 minuutin tauko ja itse artisti lauteille.

Artistin veto kesti täällä 90 minuuttia, jonka jälkeen oli vielä 45 minuuttinen humu-veto.

Kello oli noin 1:00 kun viimeinen veto loppui ja siitä sitten kamat kasaan ja autoon, oltiinhan cryyn kesken lähdössä ajamaan vielä yötä vasten pois.

Pois mennessä apukanto olikin puolittunut, mutta saatiin silti ihan kivasti kamat menemään autolle ja jopa pakkailtuakin hieman suunniteltua nopeammin.

Startti hotellin pihasta tapahtui siinä puoli kolmen aikaan ja allekirjoittanut tipahti täysin, jo ennen Poria.

Forssassa minut heräteltiin ajamaan, ja niinpä tuuppasinkin kotiin asti Hyvinkäälle, jossa tapahtui taas vuoronvaihto.

Nukkumaan omaan sänkyyn pääsin kello 5:30.

Koko reissusta jäi hyvä fiilis ja kyllä se vaan niin on, että ammattilaisten kanssa on mukava työskennellä...

Näihin tunnelmiin,
-Katti-

Kuvajaisia Heinolasta ja SuMu-Festivalista

Eli siis lopultakin niitä kuvia...


Daikini @ Pleissi

Tyhjä lava ja pieni sali

Daikinin rock-asennetta


SuMu-Festival @ Ahjo / Nurmijärvi

Circus Underground

Trakooma

Näihin kuviin ja tunnelmiin...
-Katti-
(Copyright / Kuvat Minka Matikainen)

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Grafted bändikisa @ Nosturi

Lauantai 4.4.2009

Eli kyseessä oli ilmeisestikin jokin bändikisa, jonka voittaja saisi matkan Israeliin. Mene ja tiedä, mutta SoFlow niminen yhtye pyysi minua ruuvailemaan heidän etupäänsä kyseiseksi illaksi, ja kun kutsu käy, niin tokihan minä menen.

Nosturi on muutenkin aika mukava mesta veivata. Siellä on hyvät kamat ja miellyttävä, yhteistyökykyinen henkilökunta.

Päivä alkoikin siten, että kävin hakemassa SoFlow:n laulajan kyytiini Koivukylästä, josta sitten ajeltiinkin kohti Nosturia.

Paikalle saavuttiin todella hyvissä ajoin, mutta toisaalta oli kiva istuskella turistelemassa tuttujen kanssa ja kuuntelemassa myös muita yhtyeitä.

Aika pian kävi ilmi, että mitään turhia testailuja jne. ei ollut ja niinpä päätettiinkin mennä varsin yksinkertaisesti jo valmiiksi tehdyillä palikoilla. Joskin liidilauluun ruuvasin oman Audio-Technican AE3300:sen talon e935:sen tilalle.

Vaikka tuo e935 onkin mahtimikki, niin kyllä tuolle Jepalle toi AE3300 on vielä mahtavampi. Lisäksi kun PA:na oli d&b Audiotechnikiä ja lautana Midaksen Heritagea, niin kyl maar' mahtavaa oli.

Itseasiassa soundi oli juurikin sellainen kuin halusin sen olevan, enkä oikeastaan mitään muuttaisi näin jälkikäteen. Ainoa mitä puukotin hieman enemmän talon kaverien jäljiltä oli rummut. Ei oikein se 6 kilon klikki toimi tuossa musassa jota SoFlow veivailee...
Toki jotain pieniä nyansseja olisi saanut ehkä enemmän irti, kun olisi ehtinyt tekemään oikean tsekin, mutta varsin tyytyväinen olen.

Harmittamaan silti jäi se, että SoFlow ei voittoa saanut vaan sen pokkasi nuorempien herrasmiesten bändi, joka oli saanut varsin mukavasti vaikutteita esim. My Chemical Romance -bändiltä. Vaikutteita oli juuri sopivasti ja silti se kuulosti omalta. Ja kuten tuomaristo asian ilmaisi "soittotaito on riittävä".

SoFlow:n suurin taakka taisikin olla tuo musiikkityyli. Muut bändit vetivät varsin rock / metalli voittoisesti, kun SoFlow oli sellaista kunnon soulia, aivan mahtavien taustalaulujen jne. siivittämänä...

Noh, ei siinä. Kivaa oli ja oli aivan mahtava tehdä keikkaa taas sellaisilla laitteilla kuin Nosturissakin on... ...harmi vaan, että kuvaaminen rajoittui muihin yhtyeisiin. Saas nähdä tuleeko kuvia joskus tännekin.

Pääsiäiseksi onkin sitten tiedossa tanssilavameininkiä monitorilandiassa, mutta siitä lisää myöhemmin.

-Katti-