keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Hollow Heart @ On the Rocks

Keskiviikko, 24.9.2008

Menihän tuossa viikko ennen kuin ehdin tämänkin tekstin valmiiksi saada, mutta sellaista se on... ...kuvia joudutte odottelemaan vielä hetken lisää kun en ehtinyt niitä tähän läppärille purkaa vielä...

Eli kyseessä oli Hollow Heart nimisen yhtyeen keikka On the Rockissa Helsingissä. Kävin tekaisemassa ko. porukan etupään viime joulukuussa Virgin Oilissa ja niiltä jäljin kaverit muistivat minut.

Pyyntö keikalle tuli viikkoa aiemmin ja koska ei minulla mitään muutakaan ko. keskiviikko illalle ollut, joten lupauduin mukaan.

Pelipaikalle saavuin siinä kello 18, jolloin tein ne normaalit morjenstelut talon väen kanssa. Mukavata oli, että oli tuttu talon seppä paikalla, niin ei tarvinnut arpoa kuka olisi oikea henkilö.

Tästä huitasinkin alakertaan, ja näin ensikertalaiselle On the Rocks vaikutti aluksi varsin mielenkiintoiselta paikalta. FOH-koppi oli sellaisen ehkä 4m stagesta ja Liuhu muistuttikin että kyseessä on rock luola, jossa "hifistelemällä" mennään metsään ja lujaa, koska silloin äänenpaineet karkaavat käsistä.

Kalusto jolla pääsi työskentelemään oli varsin mukavaa, ja ennen kaikkea kunnossa. Oli Senkun mikkejä lauluun ja rumpuihin (toki se normi 57 meni sinne snareen mutta noin muuten Senkuilla mentiin)

Overit jätin suosiolla pois, varsinkin kun Liuhu kertoi ettei niitä ko. luolassa tarvita, eikä kyllä tarvittukaan. Snare mikinkin tehtävä oli lähinnä syöttää signaalia kaikua varten, että sai hieman "eloa" siihen soundiin.

Mikä yllätti aluksi eniten, mutta oli erittäin toimiva ratkaisu, oli Beta87:t, joita Liuhu ehdotti poimimaan kitaroita. Oh yes, tuntuvat toimivan myös tuossa käytössä aika kivasti. Täytynee tesmata jossain ulkoilmahässäkässä, jossa pääsee "hifistelemään", uudelleen ja paremmalla ajalla.

Soundcheck meni leppoisasti ja päästiin lopettelemaan hyvissä ajoin, josta talon väki luonnollisesti oli tyytyväinen. Tsekin aikana mentiin etupään kohdalla sellaista 102 - 104 dBA slow vauhtia. Lavalta ilman PA:ta pukkasi samaiseen paikkaan sellaista 99 - 101 dBA:ta, mutta esim. koskettimia ja laulua ei tässä vaiheessa kuullut lainkaan, ennenkuin PA:n aukaisi...

Täytyy sanoa, että yllättävän helppo oli saada paketti kasaan ja bändikin oli todella tyytyväinen lavasoundiinsa (On the Rockissahan monitorit tehdään etupäästä), joten tsekki voitiin lopettaa hyvillä mielin.

Tästä suunnattiin keikkaa odottelemaan kukin omalle tahoillemme, mutta me jäimme Vilin (soolokitaristi) kanssa kuuntelemaan stand up komiikkaa. Osa koomikoista oli oikeasti hyviä, osa taas... ...no ei ihan niin hyviä...

Keikka lähti käyntiin kello 23 ja kesti noin 40 minuuttia. Encorenkin pääsi bändi soittamaan ja desibelit pysyivät tsekin tasoissa. Itse ainakin olen ihan tyytyväinen keikkaan kaikin puolin. Homma toimi ja bändi oli kehittynyt myös musiikillisesti eteenpäin siitä Virginin keikasta, niin kuin pitäisikin... olihan välissä kuitenkin lähes vuosi aikaa...

Keikan jälkeen käytiin läpi normaalit kättelyt, kiittelyt ja muu tapoihin kuuluva, jonka jälkeen vaihdoin vielä muutaman sanan bändin kanssa ja painuin kohti kotia nukkumaan.

Kuvia keikasta tulee lähiaikoina, edellyttäen että niistä jotain onnistuneita löytyy, kun en ole vielä ehtinyt niitä läpi käydä.

Kuulemisiin,
-Katti-

Ei kommentteja: