torstai 4. joulukuuta 2008

Viikonloppu vailla järkeä, part 3

Lauantai 29.11.2008, Tiara & Daikini @ Gloria

Kannattaa muuten aloittaa tuolta part 1:stä niin tulee asiat silleen edes jotenkin kronologisessa järjestyksessä...

Saatiin siis Jumbon kamat varastolle sisään ja ovet kiinni siinä 19:25, jonka jälkeen suuntasin kohti Gloriaa. Tässä vaiheessa olin siis menossa tekemään Daikinin monitoreja ja lavan päätä muutoinkin, eikä minulla sinällään ollut kiire. Illan aloittava Tiara kun aikataulun mukaan tsekkasi kello 20:00 saakka ja ovet aukeaisivat kello 21:00.

Syy miksi ryntäilin näinkin ajoissa paikalle oli se, että sitten viime käynnin oli paikalla muuttunut kalusto hieman ja halusin selvitellä talon hahmojen kanssa esimerkiksi monitoriryhmät. Mikä kulma on missäkin jne.

No kerkesinhän minä siihen Kehä III:sen alle, kun puhelin soi. Tiara oli aivan paineessa, koska talon hahmot tuntuivat olevan ihan pihalla ja PA:ssa olisi jotain vikaa... Puhelimessa kysyttiinkin, että milloin mahdollisesti olen pelipaikalla ja voisinko millään tehdä Tiaran vedon etupään. Vilkaisin kelloa mikä kävi hieman yli 19:30 ja sanoin, että olen Glorialla ihan karvan ennen 20:00 ja että toki voin ainakin tsekata tilanteen ja tehdäkin Tiaran, jos tarvis kerta on...

Saavuin Glorialle siinä justiin 20:00 ja painelin sisään kyselemään ainoa saamani yhteystiedon perään... ja perskuta, sehän oli tuttu mies. Sama rumpali, joka oli vetelemässä perjantaina niissä fimabileissä siinä bilebändissä.

Kun Juha näki minut oli riemu molemmin puolinen... Tämän jälkeen painuin suoraan etupäähän ihmettelemään mikä on meininki. Ei kuulemma lähtenyt PA:sta hönkää... Mielessäni pyörittelin kaikki vaihe-erheet yms. mielessä, mutta päätin kuitenkin ihan ekaksi testata ko. systeemiä. Pukkasin CD:n soimaan ja juu, kyllähän se periaatteessa ihan terveeltä kuulosti, ei vaihehässäköitä tms. mutta jotenkin "hassu" soundi.

Ruuvasin tovin graafista ja sain kuin sainkin PA:n kuulostamaan ihan OK:lta. Okei, hieman oli vieläkin alapäät jaloissa, mutta niillä mennään mitä on...

Se minkä pistin merkille oli, että ei tuo Nexon Geo S kyllä vieläkään mun suosikki PA ole. Tuppaa menemään tukkoon kun pikkuisen enemmän luukuttaa, ja varsinkin hieman nopeampaa kamaa. Liekkö se vaan taas se vanha kartionpinta-ala ongelma.

Voi toki olla sekin, että ko. arraytä oli vain 4 + front fill puolellaan, eli aikas pikkuinen kattaus tuohon tupaan, ainakin mun mielestä. Lisäksi kuulin, että eivät ajaneet kamaa edes Nexon oman DSP:n kautta, vaan joku oma viritelmä oli välissä, kun Nexon DSP:t oli huollossa...
...toisaalta taas samankaltaisiin kokemuksiin päädyin viimeksikin samaisen PA:n kanssa, ja sitä oli kuiteskin silloin joku 8 palaa puolellaan ja ihan Nexon omat DSP:tkin...

Toki paljon on eteenpäin menty niistä ajoista kun Gloriassa oli vielä Maxia ja A&H:n pöytä... ...hyvä niin, mutta miksei sitten kerralla ole laitettu loppuun asti? Voipi olla että pelkästään isommilla nipuilla oltaisiin saatu paremmin toimiva paketti... mene ja tiedä...

Pitänee antaa vielä 3. mahdollisuus tällekin PA:lle, mutta kyllä vaan se Alpha on jotenkin enemmän mun makuun...

Kun PA oli saatu ruotuun aloiteltiin tsekki. Tiarasta paikalla oli vain rumpali (Juha Räsänen) ja itse lead laujaja Tiia Marjanen. Normi meiningillä mentiin. Laulut ekaks, sitten laulumikki auki basari->snare->tomit->hihat->kaikki muut kiinni, paitsi laulu ja overit. Komppia ja samalla overien soundi kohdalleen, sitten auki basari -> virkku -> tomit mukaan -> balanssiin ja kaiut kohdalleen...

Varsin asiallisen kuuloinen oli tuo paketti lopuksi, eikä aikaa mennyt kovinkaan kauaa.

Kitara ja basso lähtisivätkin sitten ihan lennosta...

Tämän jälkeen painuin lavan päähän valmiiksi naputtelemaan Daikinin monitoroinnin tuonne M7:aan ja sitten bäkkärille jotain haukkaamaan... ...eipä ollut täälläkään lämmintä ruokaa, mutta onneksi sentään leipää yms. oli tarjolla.

Daikikin väkikin tuli paikalle ja käytiin laittelemassa kamat odottamaan ja sitten ei muuta kuin kahvin kimppuun.

Tiaran veto alkoi n. kello 22:30 ja kaikki muu oli hetimiten kasassa, paitsi basso... Pöytään tuli kyllä kamaa ihan rapeasti, mutta mitään ei mennyt ulos. -> nopea VCA pätsi tsekki, kaikki kunnossa -> tsekki dynamiikkahärpättimille ja á vot, kuka kumma nollaa kompuran niin, että vetää make up gainit ihan nolliin!?!

MU gainit kohdilleen ja johan alkoi tulemaan sitä bassoakin...

Kokonaisuus oli hallussa tosi nopeesti, mutta vaikka aika hiljaa vetelinkin, huuteli jo ilmeisesti PA hieman leipää. Ainakin MH3:sen lähdöt paahtoi melko keltavoittoisesti.
Olisihan tuossa ollut mastereissa se MaxxBCL:kin, mitä Terttu kovasti hehkuttaa, mutta kun en päässyt tsekissä sitä koko bändin kanssa testaamaan, niin en sitten viittinnä ottaa hasardia mukaan. Tarpeeksi väsynyt olin jo muutenkin...

Tiara veti hyvin. Varsinkin Tiian laulu vakuutti meikäläisen kyllä todella vahvasti. Taisi tyttö saada ääneni ensi kevään Euroviisukarsinnoissa. Se on vaan niin mukavaa kun on lähtösoundit kohdallaan, niin äänenpoistajillakin on helppoa olla päteviä :).

Tiaran vedon jälkeen ryntäilinkin sitten pikapikaa tuonne lavan päähän laittamaan kaiken valmiiksi Daikinia varten.

On se helppoa tuo monitorienkin teko, kun on tuttuja jamppoja lava täynnä. Ei mee virpomiseksi, eikä mitään ihmeitä yleensä tule.

Olin saanut jopa langattomankin vinguttua tuolta talon väeltä Lauria varten, kun tuppaa noinkin eloisa kaveri muuten sotkeutumaan letkuihin... ...on muuten varsin eloisa bändi muutenkin. En tietty nähnyt edestäpäin, mutta voin kuvitella että Daikinia on ilo myös katsella. Hankalaa vaan mulle, kun ei oikein saanu hyviä ja tarkkoja kuvia... tai olis varmaan saanu, jos olis ehtinyt säätää kameraa...

Keikka itsessään meni ihan hyvin. Muutamia pikkufiilauksia monitorointiin tehtiin, niin kuin arvata saattaa pelkällä linjatsekillä.
Ainoa asia minkä olisin muuttanut lavalla, jos olisin voinut, oli se Matin kitaran kiertäminen. Matilla on sen verran kovalla styrkka ja säröä (sekä kompressiota) sen verta paljon, että riittäisi isommalle hevipumpullekin, niin meinasi tuo Matin stäkki lähteä aina aika-ajoin hieman ulisemaan... noh, sille en mitään voinut, niin eipä siinä...

Ainoa ongelma tossa mestassa monitorien suhteen on vaan se, että siellä on ruhtinaalliset 500W per ryhmä, mikä ei rehellisyyden nimissä kyllä mun mielestä ole kuin itikan ininään pystyvä määrä... Okei, sainhan mä Laurille tuplat, mut silti. Koko keikan huuteli leipää nuo monitoripäätteet, niin ei se hyvä asia voi olla...

Toinen juttu minkä voisivat laittaa kuntoon se, että vaikkei toi nyt mikään festarilava olekaan, niin ei ne sidefillit kyllä pahaa tekisi... Helpottaisi tuota kokonaisuuden luomista ihan rutosti...

Keikan jälkeen Ville valitteli, että oli loppunu PA:sta löyly kesken. Toisaalta, vaikka se mun ajossa Tiaralle riittikin, niin nyt oli kyllä lavameteli muutamaa kertaluokkaa kovempi, joten mahdollistahan se on... ...olihan mullakin ihan kivasti rajoille jo vedettynä tuo nippu...


Keikan jälkeen painuinkin aika pian auton ratin taakse ja kohti kotia. Sovittiin Villen kanssa, että pidetään puhelimet auki koko matkan ja puhutaan sontaa, nottei nukahdettais... Sehän toimi. Pirteänä kotiin ja samoin tein kun pääsi sänkyyn siinä vähän jälkeen kahden niin sammui myös sisäinen valoni... ihmekkös tuo. Tulihan sitä vetäistyä semmoiset 43,5 tuntia ihan vaan 2,5 tunnin unilla... olo oli kyllä melkoinen seuraavana päivänä, vaan semmoista se on, joskus...

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
-Katti-

(Copyright / kuvat Minka Matikainen)

Ei kommentteja: