keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Päivitystä… …tai ainakin päivästelyä…

Jaa-a. Tätä kirjoittaessani istun Turun Konserttitalon “bäkkärillä”. Täytyy sanoa, että tää mesta on jotenkin pahinta kiinalaista kidutusta pitkään aikaan. Mä luulen et meidän vedon viimeiset kaiut soi täällä vielä ens viikollakin…

Mutta palataas hieman taakse päin.
Tää vuosi alkoi hieman turhankin leppoisasti. Taisi olla tammikuussa kaikki 3 keikka, joista yhteensä kertyi joku 8 tai 9 työpäivää. Se tarkoitti sitä että kaikki limiitit ylitettiin ja kotona rötvättiin…
…yksi noista oli Silja Europan neitsyysristeily Helsingistä Tallinnaan, missä oltiin Lauran kanssa. Voi yhden kerran sitä sekoilun meininkiä mikä tolla risteilyllä oli. Kukaan “talon” väestä ei tiennyt yhtään mitään mistään, ja kaikki oli hakusessa. Mm. rekat tuli laivasta perä edellä ulos, kun eihän Europa tohon Länsissatamaan pääse kuin yksin päin. Autoa ei laivaan saanut enää jättää, vaan load-innin jälkeen piti auto viedä pitkäaikaisparkkiin, ja sehän se mielenkiintoiseksi muutti aikataulutuksen…
Ainoo oikeesti positiivinen asia oli messin safka, joka oli selvästi vielä Ruotsin reitin jämiä… …eiköhän ne siihen kaalijohdannaiseen palaa, kun varastot ehtyy Leveä hymy

Helmikuussa hieman jo piristyi ja alkoi päästä työntekoon taas kiinni. Tuli uusia asiakkaita, ja yhteistyökumppaneita matkan varrelle, ja kevät alkoi näyttää hieman piristymisen merkkejä. Oli koulutustakin ja kaikkee.

Tuli käytyä helmikuussa Pakkahuoneellakin raapimassa monitoreja. Mikäs se siellä on töitä tehdessä, oikeinkin mainio mesta, hyvät fasiliteetit ja asiallinen paikan henksu. Katsotaan jos vaikka lisää olisi tulossa jollain aika jänteellä.

Mutta maaliskuu oli oikeastaan vasta ensimmäinen normaali työkuukausi. Pääasiallisesti maaliskuun keikat oli erilaisia firmakisoja, mutta osui matkalle yksi rundin pätkäkin HateFormin poikain kanssa Pohjoiseen, sekä hieman erikoisempi keikka Lappeenrannassa, jossa tehtiin siis Via Crusix.

Ehkä mieleenpainuvimpia juttuja tässä keväässä on ollut juuri tuo HF:n rundi, joka siis mentiin talon kamoilla. Minun osaltani siis varsin leppoisaa menoa, kunhan osasi luovia, koska tuo 14 kanavaa rumpuasioita aiheuttaa jo sen, että noiden pienempien, ja osan isompiakin, paikkojen mikkikalusto loppuu kesken, ja joutuu oikeesti miettimään et mikä se on se juttu, minkä haluaa toistaa tötteröistä.

Lisäksi tuolla rundilla tuli nukuttua hieman erikoisemmassa majoituksessa. Kyseessä oli moottoripyöräkerhon klubi, eikä siinä mitään, mutta tää ko. seura on supporttiklubi toiselle näistä isoista. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, kun en halua tulla leimatuksi mihinkään suuntaan, koska minulla ei minkäänlaisia suhteita kumpaankaan ole. Tuolla vain sattui majoitus olemaan tämänkaltainen keikkajärjestäjän järjestämänä…

Huhtikuussa on ehditty tekemään yhdet yhtiökokoukset ja yksi Brädin keikka Laitilan Kievarissa. Toi mesta menee niin Kekkos-mestoihin ettei mitään järkee.
Keikka itsessään meni oikeinkin mukavasti, ja allekirjoittanut ajoi siis lamputkin siinä samalla. Pienihän toi paikka oli, ja lavalle ei oikeastaan mitään sopinut, mutta tuommoinen pikkupumppu kuitenniin…

Tänään ei tila lopu kesken ja kaiun tarjoaa talo mutta kyllä se purku tulee tänäänkin vielä vastaan…

Näihin tunnelmiin tällä kertaa,
-Katti-

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

KATTI! postauksia!