maanantai 24. elokuuta 2009

Taiteiden yö / Helsinki

Perjantai 21.8.2009

Jaahas… On olemassa keikkoja, joilla jutut toimii, ja sitten on olemassa niitä toisenlaisia…

Olin pitkästä aikaa taas SoundBiten hommissa, mikä on yleensä ihan parhautta, koska kamat on hyvät, väki mahtavaa ja homma vaan yleensä toimii…

Noh, pitihän se todistaa sitten vähän toisenkinlainen kokemus :(

Vedon piti olla ihan perus veto, jossa PA:na ihan kelpo Dynistä ja lankkuna ÄläYsin 32 ränninen versio. Oli jopa kaveri tekemässä pätsiä jne. lavan päässä ja kamatkin valmiiksi pystytettynä kun saavuttiin. Kelikin oli loistava, joten mikäs siinä.

Aika pian kuitenkin huomasin, että järjestäjällä (tai siis “stagemanulla”) ei ollut mitään käsitystä miten juttuja tehdään. Ei ollut juotavaa, ei edes sitä kahvia, ei vessataukoja, ei ruokaa, ei mitn, ei edes vaihtoaikaa bändien välillä… Lisäksi bändit vaihteli edestakaisin, joten oli ihan parhautta kun oli tuo digilankku, johon sai muistiin scenet.

Yleensä nämä gospel-vedot on järjestetty ihan mallikkaasti, mutta ei se näköjään aina voi osua.

Siinä kun kärvisteli melkein tarpeet housussa tarpeeksi pitkään, niin sitten soittokunnan vedon aikana painuin Stockmannille vessaan. Sen kuitenkin siis ehdin, kun karkasin vaan tylysti.

Syöminen olisi jäänyt vain haaveeksi, jollei se lavakäsi olisi ollut niin noheva, että kävi nopsaan jotain kipaisemassa Mäkistä. POINTSIT SULLE MATTI!

Musiikki pääosin ei oikein allekirjoittanutta vakuuttanut, mutta Kolumbialainen bändi, jota en itse kylläkään miksannut ja Joonatan Raution kvartetti (jonka taas kyllä miksasin) olivat melkosen rautaisia porukoita. Molempia oli oikein ilo kuunnella.

Muuten keikka ei suurempia muistijälkiä jättänyt, mutta iso kiitos purussa avuksi olleille. Meillä oli nimittäin Matin kanssa lähtö aikaisin seuraavana aamuna seuraaville keikoille ja kaikki apu purussa oli oikein positiivista.

Nukkumaankin päästiin siinä 4:00 aikoihin aamulla.

-Katti-

P.S. Sattui muuten sellainen Citroen Jumper, joka oli kuorma-autoksi rekisteröity ja varustettu sellaisella uudenaikaisella piirturilla. Joka kerta kun pysähtyi esim. liikennevaloihin, alkoi ko. laite piipittämään kun lähti liikkeelle, ettei ole korttia pesässä. Se piti aina kuitata “OK”:lla jolloin piipitys loppui, mutta alkoi muuten hieman ärsyttää tuo jossain välissä.

Ei kommentteja: