Eli järjestyksessään 6 SuMu-festivaali järjestettiin tällä kertaa Klaukkalassa. Ennemminhän nämä on pidetty tuolla Nurmijärven Ahjolassa, mutta tällä kertaa siis Klaukkalan seurakuntakeskus oli paikkana.
Ajelin aamutuimaan Orjatorin varastolta kohti Klaukkalaa, jossa oltiin sovittu olevamme siinä 10 aikoihin. Ei siis tällä(kään) kertaa turhan montaa tuntia tullut nukuttua edellisillan keikan jälkeen.
Perille Klaukkalaan pääsin kello 10:10, mikä on mielestäni varsin hyvä suoritus, ottaen huomioon, että lähdin kuitenkin Luvialta asti pudottelemaan.
Ville ja kumpp. olivatkin vieneet kamat jo edellisiltana saliin odottelemaan, joten minä ja Arska päästiin suoraan pystytykseen.
Sali oli sellainen ihana kaikukammio, jolla ei kokoakaan ollut ihan mahdottomasti. Jotain kuvaa kyseisen salin koosta antanee se, että meidän 6x4 lava otti syvyydessä jo miltei puolet salin kokonaissyvyydestä ja leveydessäkään ei paria metriä enempää jäänyt sivuille.
Noh, mitäs siitä… Semmoista se on joskus, tuo elämä.
Ensimmäinen soundcheck aika saapui ja hui-jui… Mikä ihme se on, että noiden kitaristien pitää tulla niiden hirmuisten stäkkiensä kanssa pieneen tilaan, ja sitten vielä selittää, että “ei näillä vaan voi hiljempaa soittaa”!?! Anybody?
Siinä vaiheessa kun kitaristeja oltiin saatu houkuteltua tiputtamaan stäkkiensä volaa, oli vielä FOH-pisteessä suoraan lavalta tulevan kitaran määrä semmoiset leppoisat 99-101 dBA Slow. Jo tässä vaiheessa tiesi, että mekkala tulisi olemaan kova.
Kitarat ei kuitenkaan olleet se suurin ongelma, vaan se suurin ongelma olivat pellit. Kysymys ei niinkään ollut siitä kuinka lujaa peltejä soitettaisiin, vaan enemmänkin siitä kuinka paljon niitä soitettaisiin… …riippumatta bändistä (paitsi akustinen Stone Relic ja The Violettes, joka soitti rauhallisemmin kuin muut), pellit olivat ongelmallisimmat elementit.
Etupäässä mentiin koko tapahtuma sellaista tasaista 100-103 dBA slow vauhtia. Onneksi jokainen veto kesti sen 20 minuuttiia jota seurasi n. 15 minuutin tauko, jonka aikana vaihdettiin uusi bändi lavalle.
…ahdistavaa meinasi silti olla, kun tila oli kaikuisa ja äänekäs, ei meinannut mistään oikein saada selvää, tekipä sitten mitä vaan…
Noh, hengissä selvittiin koko päivästä ja kamat saatiin ripeästi kasaan, mutta silti allekirjoittanut joutui jäämään paikan päälle odottelemaan Villeä saapuvaksi toisella pakulla samalla kun Arska vei ensimmäisen kuorman jo varastolle.
Eihän tämä muuten olisi ollut kovinkaan suurin ongelma, mutta kun satoi tuota vettä ja seurakuntakeskus suljettiin, joten jouduin kamoineni ulos…
Noh, Ville tuli lopulta ja pakattiin lava, sekä nostimet ja alumiini Hiacen kyytiin ja lähdettiin matkaan…
Näihin tunnelmiin tällä kertaa. Kyllä se keikkakesä sieltä tuntuu hiipivän hiljakseen :)
-Katti-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti