sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Kuvia Ruskaretkestä

Niin se vaan on, ettei tällainen perheellinen näköjään ehdi vaikka kuinka yrittäisi...

Tässä kuitenkin kuvia Ruskaretkesta, ja kun ehdin kirjoittamaan lisään tuossa välillä tapahtuneitakin mukaan...

Ensimmäiseksi muutama kuva tilasta:

Nuo tolpat tuossa keskellä ovat ihan suoraa mahtavuutta

Kokoakin tilalla on aivan huikaisevan paljon


Näkymä (tai sen puute) FOH:lta

Olli Helenius Trio:




Miika Auvinen & Co.




Sami Asp:


Saraste:



Näihin kuviin,
-Katti-

(Copyright / kuvat Minka Matikainen)

maanantai 22. syyskuuta 2008

Ruskaretki Raamattuun @ Luther Sali

Perjantai 19.9.2008

Pojat olivatkin olleet edellisenä päivänä keikalla hyvin samankaltaisella äänikattauksella kuin minunkin mukaan oli lähdössä, joten aamupäivällä pakkaaminen ja tavaroiden kerääminen keskittyikin vahvasti tuonne valo ja trussipuolelle.

Olinkin pitkästä aikaa taas tekemässä etupäätä ja tila oli edellisvuoden muistojen mukaan mitä mahtavin. Sellainen TODELLA pieni mesta, mutta ihan jees... ...kai...

Kun saatiin kamat kyytiin lähdinkin suuntaamaan kohti Helsinkiä ja Luther Salia. Paikalle päästyäni paikan talonmies näytti ihan uber roudausreitin. Stagen takana oleva lasiseinä sisälsi lasiset pariovet, jotka aukesivat suoraan sisäpihalla olevalle parkkipaikalle.

Harvoin on saanut nostaa suoraan autosta kamat stagelle... No nyt sai =D. Aivan mahtavuutta!

Muu tiimi (Ville "the Boss", Arska "the Slave" ja Iiris "the Trainee") tuli paikalle hieman perässä ja niin päästiin pystyttämään kalustoa. Tällä kertaa ei ollut mitään kiirettä vaan ihan rauhassa sai fiilistellä ja hifistellä kamat kohdilleen. Myös valopuolta tapahtumaan kanssani hoitamaan jäävä Arska sai keskittyä ko. vermelöiden säätöön...

...Hyvä tästä tulisi...

Tila on oikeasti pieni ja sitten siinä on keskellä sellaiset 2 kantavaa tolppaa, jotka aika tehokkaasti ehkäisee kaiken näkemisen lavalle (kuvia tulossa hieman myöhemmin)... noh, eikai siinä, niillä mennään mitä on.

Ensimmäisenä tsekkiin tuli Olli Helenius trionsa kanssa... Harmi vaan, että olivat jääneet ruuhkaan jumiin ja myöhästyivät hieman... ...ei se muuten ois haitannu, mutta kun joutu itse sykkimään hieman odotettua enemmän.
Tsekki saatiin kuitenkin hyvintehtyä ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Seuraavaksi tsekattiin houseband ja sitten tilaisuus alkoikin piakkoin.

Perjantain tilaisuudesta ei hirveästi itselle mitään mieleen jäänyt muuta kuin Ollin trion keikka (pitäisiköhän alkaa kirjoittamaan näitä tekstejä paikan päällä, niin olisi enemmän kerrottavaa), joka oli mielestäni hyvä. Veto meni sellaisessa jazz-fiiliksessa, ainakin tavallaan. Rummuista ei lähimikitetty kuin basari ja virkku. Tomit yms. tuli overien kautta. Täytyy sanoa, että hyvältä kuulosti, vaikka itse sanonkin. Varsinkin kun hain vielä hieman sellaista eteeristä fiilistä kaikujen yms. kautta.

Miika Auvisen porukka kanssa soitteli perjantaina, ja ihan ilmeisesti OK oli sekin, vaikkei kovin suuria muistijälkiä jättänytkään... ainoa mikä allekirjoittaneelle jäi mieleen oli se, että aikatauluissa mentiin tunnilla pitkäksi perjantaina...

Ai niin, tupa oli täynnä, mikä on aina mukava asia.

Noh, tuntia suunniteltua myöhemmin kotia kohti ja nukkumaan.


Lauantai 20.9.2008

Launtai olikin ennakkotietojen mukaan hieman painajaismaisempi. Soittamaan oli tulossa sellaista metalli/hard rock osastoa soittava Saraste, jonka toimiminen noin snadissa tilassa hieman arvelutti.

Mahtavuutta lauantaihin toki toi myöhäinen paikalle tuloaika (eka tsekki vasta 16:30, ja kamat oli jo paikalla pystyssä), sekä tietysti Aspin Sami joka tuli soolona veivaamaan vanhoja hittejä.

Ensimmäinen tsekkaaja olikin juuri Saraste. No, ei me keretty tsekkaamaan kuin laulut, niin jo joku keski-ikäinen herrasmies kävi avautumassa. Hän "tiesi kyllä miten meluohjeistukset ja -mittaukset tehdään ja mitä ne sisältää". Lisäksi "heidän kotonaan oli jo 100 desibeliä ja sille oli tehtävä jotain". Sinällään mielenkiintoista, että minulla oli tiskin kohdalla, n. 6-7 metriä stagesta sellaiset 87 dBA slow lukemat, ja ihan mittarilla mitattuna vielä...
Yritin tarjota herralle sovintoa aluksi, mutta ei... mikään ei kelvannut, joten pyysin häntä kohteliaasti poistumaan paikalta ja ilmoitin bändille, että rumputsekki voisi alkaa.

Jotain tuulta siinä vielä kävi kyseisen herran suusta, vai mitä lie mussutusta, mutta en jaksanut paljoa arvoa sille antaa... Taisi itsekin huomata sen kun lähti oven karmit paukkuen... Kaikenlaisia niitä maa päällään kantaa...

Kun kaikki äänilähteet oli koluttu läpi ja tehtiin tsekki koko porukalle monitorien yms. säätämiseksi, huomasin että tästähän voisi saada jopa ihan asiallista matskua aikaiseksi. Tsekin aikana mentiin sellaista 91 - 94 dBA slowta mikä on ihan asiallinen taso tuollaiselle porukalle sen kokoisessa paikassa. Täytyy nostaa hattua kavereille, että pystyivät vetämään niinkin hiljaa lavalla.

Seuraavaksi tsekattiin Aspin Sami. Sinällään simppeli, mutta vanha sanonta "markalla saa markan laitteen ja eurolla n. kuuden markan" iski taas. Sami oli ostanut halvan akustisen, jota sitten yritettiin saada kuulostaamaan mahdollisimman hyvältä... ...onneksi oli digitiski, niin sai laiteltua graafista EQ:ta tuonne parametrisen kaveriksi. Ihan asiallinen siitä saatiin, mutta oltiin Samin kanssa asiasta samaa mieltä että perse edellä puuhunhan siinä mentiin, kun niin paljon joutu ruuvailemaan...

Lauantaina oli myös Talika Kuumin taidepläjäystä, jonka osalta käytiin käsikirjoitukset läpi ja testattiin että kaikki toimii halutusti (tytöillä oli poltettu CD ja mulla mukana sellainen sairaan hieno DJ-CD, joka ei aina poltetuista oikein tykkää). Noh kaikki toimi hyvin ja lopuksi tsekattiin houseband, mikä olikin kutistunut paljon edellisillasta. Mm. rumpusetin tilalle oli tullut Cajon ja sähkökitarakin oli hävinnyt.

Kaikki tsekit saatiin loppuun ajallaan ja kerettiin siinä ryystää hieman kofeiiniakin kitusiin.

Tapahtuma alkoi hieman myöhässä, mutta ei se mitään... 5 minuuttia sinne tänne, kun ei festareilla olla ja ehtipähän väkikin istua alas. Aluksi näytti, ettei ihan mahdoton tungos olisi tulossa, mutta voi kun on ihmismieli erehtyväinen. kohta puolen tunnin kuluttua alusta alkoi olla vapaat paikat jo vähissä.

Muutama kommellus sattui lauantaille, lähinnä Talika Kuumin osalle. Ensin lakkasi videopuoli toimimasta (ei ollut onneksi meidän toimittama), mutta sitten se samperin CD alkoi jumittelemaan... onneksi kyseessä oli vain hiljakseen tulevaa taustamusaa, joten se ei showta kaatanut... Olipahan muuten viimeinen kerta kun otan sen CD soittimen ainoaksi mukaan...

Aspin Sami veti ihan tautisen hyvän keikan koostuen erilaisista vanhemmista helmistä. Kuin sokerina pohjalle Sami lopetti keikkansa encorena Bon Jovin "Dead or Aliveen", ja sai ansaitsemansa aplodit... Hieno veto, hieno mies ja homma toimi...

Täytyy sanoa, että Sarasteen vetokin oli todella onnistunut, ainakin omalta osaltani. Sain paketin haltuun juuri niinkuin halusin ja pystyin jopa hieman herkuttelemaan efekteillä. Täytyy sanoa, että tuollaiseen musaa Dual-Pitch on melkoinen peli tiettyihin kohtiin lisämausteena liidilaulussa käytettynä. Bändikin kiitteli kovasti lavasoundia ja vaikutti erittäin tyytyväiseltä.

Kovasti tuli kiitosta myös yleisöstä, että oli ollut hyvän kuuloista kamaa.

Illan lopetteli houseband, jota edelsi n. 30 minuutin kahvitauko. Koska houseband oli todella pienellä kattauksella, saatiin lavalta purettua melkein kaikki pois ennen kuin kahvitauko oli ohi.

Tilaisuus päättyi aikalailla kello 23 ja pihasta lähdettiin ajelemaan n. kello 00:20. Näin se vaan menee kun on sopivan vähän tavaraa, joka on fiksusti pakattavissa ja hyvä pari (Arska) jeesaamassa.

Paku pakattiin siten, että sinne jäi pojille tarvitsemansa sunnuntain vetoa varten, jonka jälkeen suuntasin itse nukkumaan että olisin vireessä seuraavan päivän perhejuhlaa varten. Kaverin keskimmäinen täytti 2 vuotta samalla, kun pienimmälle annettiin nimi...

Näihin kuviin (tulevat myöhemmin), näihin tunnelmiin (menivät jo)...

-Katti-

tiistai 16. syyskuuta 2008

Pop450 @ Karhuhalli / Pori

Torstai 11.9.2008

Torstaina oli tiedossa kasausta perjantain tapahtumaa varten ja ääni/valoseppien piti olla paikalla kello 14.

Lähdin kotoa ajelemaan kohti Forssan ABC:tä, jossa kohtasimme Vanikan ja Timben kanssa. Pikaisten kahvien jälkeen jatkoimme rauhassa kohti Poria.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti mennä suoraan Karhuhallille, mutta hieman ennen Poriin saapumista (oliskohan ollut Nakkila tai jotain) tuli soitto joka pyysikin meitä tulemaan ensiksi Sound Groupin varastolle.

Varastolle saavuttuamme pakkasimme tarvittavat kamat (ääni ja valosellaiset) Scaniaan ja Manniin, jonka jälkeen suuntasimme kohti Karhuhallia.

Karhuhallille tultuamme huomasimme, että lavatiimi oli melko pahasti vielä vaiheessa, ja ei meillä mitään kiirettä toki olisi ollutkaan.

Noh, aloiteltiin sitten etupään pystytyksellä ja itse PA riggauksella.


Kun lava oli valmis, päästiin rakentamaan myös monitorointia, valokattausta ja vetelemään kaukokaapeleita yms. Valoille menikin ihan kiitettäviä käärmehiä (3 kpl 3x63A), kun taas pää PA tuli toimeen 3x32A:lla ja lavalle meni "vain" 3x16A.

Onneksi ko. hallissa oli ihan hyvin nuo sähköt tarjolla, koska myös viivelinja tarvitsi oman 3x16A samoin kuin pitkin hallia ripotellut "hätävalot" omat 3x32A:sensa.

Tokihan oli vielä kaikkea muutakin sälää ja sälpettä, joten sähköä oli käytössä oikeasti paljon. Siltikin ne 2 kpl 3x125A:sta jäivät käyttämättä, vaikka olisivat ehkä olleet kaikkein järkevimmät... ...ei vaan sattunut oikeanlaista keskusta mukaan, ja Cramoltakin oli tilattu vain 63:sia keskuksia...









Äänen osalta lava saatiin mikityksiä lukuunottamatta valmiiksi joskus 01:00 jolloin jätimme Timben säätämään valoja ja lähdimme Vanikan kanssa nukkumaan varastolle.

Perjantai 12.9.2008

Hyvin nukutun yön jälkeen olimme takaisin Karhuhallilla siinä kello 9:00 aamulla. Tarkastettiin ihan ensimmäiseksi, että kaikki toimi vielä ja sen jälkeen aloiteltiin mikkien virittely. Sinällään meidän mikkejähän ei käyttäneet kuin 2 ekaa bändiä.
Indicalla oli jopa omat ständitkin mukana, ja POTF:kin käytti vain meidän ständejä ja yhtä e902:sta.

Varsin leppoisaa siis? Ei todellakaan... 30 minuutin vaihdoilla ja joka bändillä oma backline ja rummut.

Rummuista selvittiin kun otettiin käyttöön 2 renkailla varustettua raiseria, joihin molempiin rakennettiin valmiit mikitykset siten, että ne oli kytketty harting-liittimillä varustettuun lavarasiaan. On muuten nuo hartingit ihan mahtavuutta tällaisessa hässäkässä.

Siinä sitten sai bändit pykätä rumpunsa rauhassa raiserille odottelemaan omaa vuoroaan...

Koko tapahtuma aloitti Anielka oman kokoonpanonsa kanssa. Varsin leppoisaa musiikkia, jota oli mukava kuunnella. Ilmeisesti monitorointikin oli ainakin riittävän hyvä, kun ei kyselyjä muutoksiin vedon aikana tullut.

Seuraavaksi oli vuorossa "Parhaan porilaisen sävellyksen" palkitseminen. Kyseisen pystin pokkasi Jussi Hakulinen "Joutsenlaulullaan", jonka hän myös esitti Kapteeni Lammisen lentävän sirkuksen tukemana.

Tämän jälkeen oli Kapteeni Lammisen lentävän sirkuksen oman vedon vuoro, joka koostui covereista eri vuosilta ja esittäjiltä.

Kolmantena olikin Indica. On se vaan niin mahtavuutta, kun tällainen pro-porukka (Liuhu+Hente+Mikko) saapuu paikalle. Ei ole virpomista tms. vaan homma toimii.
Kiitoksia tuli Henteltä lavan päästä, joten kai se meidänkin puoli sitten toimi =D.

Illan viimeisenä ja itseoikeutettuna pääesiintyjänä oli Poets Of The Fall (tutt. POTF), joka vetäisikin aivan mahtavan keikan.

Myös POTF:n kanssa oli mukava työskennellä kun on asialliset ja hommansa osaavat teknikot mukana.

POTF:n keikka olikin oikea hittisikermä. Sieltä tuli niin Liftit kuin Carnival Of Rustit, kuin myös muut radiohitit. Soitto kulki ja kuulosti hyvältä. Ou jeah... Paljon on tapahtunut siitä kun viimeksi POTFia kuulin livenä ja ihan oikeaan suuntaan.

POTF:n keikan jälkeen alkoikin purku, jota kesti aina tuonne n. 4:00 asti. Melko pitkä oli siis taas työpäivä ja touhu melko levotonta loppumetreillä. Noh, kaikki kamat saatiin kasaan, mitä kasata piti ja jätettiin ne sinne odottelemaan seuraavana päivänä tulevaa lavatiimiä, joka veisi myös ääni- ja valokamat mennessään.

Siitä sitten lähdettiin omiin suuntiimme, Timbe ja Vanikka Groupin Astralla kohti Turkua, ja meikäläinen kohti kotia...

...Ryttylän liittymää ohittaessani ihan hintsun ennen 6:00 aamulla ajattelinkin, että on mukava päästä kotiin lepäämään hieman, kun reissu meni näinkin mukavasti... ...ninno, äläs nuolaise ennenkuin tipahtaa...
...vielä ennen Riihimäen P -liittymää eteeni rynnisti pieni hirvieläin (peura tai kauris siis), jota väistäessäni ajauduin kohdalla olleeseen kaiteeseen sellaisessa rapsakassa moottoritievauhdissa (n 120 km/h). Onneksi ei käynyt huonommin ja meni vain auton kuljettajan puoleinen kylki aivan soossiksi... ...harmi ettei tullut autosta otettua kuvaa, kun meinasi hieman shokin poikanen olla päällä...
...Noh vakuutuspaprut täyttöön ja auto pajalle. Kuulemma aika hintava projekti, muttei mee lunastukseen kuiteskaan...

Joskus ens viikon lopulla varmaan saan oman autoni takaisin.

Lopuksi muutamia kuvia POTF:n vedosta (olisi noita ollut muutamia myös muista artisteista, mutta kyllä nämä oli kuitenkin onnistuneimmat... ...ehkä...)

-Katti-

P.S. Sori Hente, en saanut susta parempaa kuvaa tänne, kun olivat hieman huonosti valottuneet...

(Copyright / Kuvat Minka Matikainen)

maanantai 8. syyskuuta 2008

Kuvia ElMun pirskeistä

Siis lopultakin näitä kuvia... Meinasi hieman kestää, sori.

...tää blogspotin kuvien hallinta on muuten ihan suolesta, tai sitten en vaan ymmärrä miten se toimii, mut hirveesti tarvii puukotella...

Ensimmäisenä siis Stealing:


Sen jälkeen Matti Johannes Koivua:


Ja Shake with Keyboards, uudesta kuvakulmasta...



Tyttöenergiaa PintAndWeFallin tapaan:


Kunnon groovea Capital Beatin tahdissa:


Downstairs, ja ilta hämärtyy:


Ai ahdastako, kui ni? Poliisien soittokunta:


Jytäjyrsijät ja fanit:


Marjo Leinonen Undercover:


Hasse Walli Powertrio. Huomaa rumpali ei käytä korvatulppia!


Nämä pojat ne jaksoi jammata jokaisen esiintyjän kanssa ihan eturivissä...


Arttu Takalo:


I Walk The Line:


The Micragirls:


Enemmänkin olisi kuvia ollut, mutta ei oikein kannusta niitä lisäämään tämä blogspot... Katsellaan jos vaikka tätäkin joskus oppisi käyttämään...

-Katti-

(Kuvat / Copyright Minka Matikainen)

maanantai 18. elokuuta 2008

Elmun Kansanjuhlat @Alppipuisto

Sunnuntai, 17.7.2008

Hyvin nukutun yön jälkeen koittikin hieman kuivempi päivä. Tosin olo oli kuin huonossa saunassa... sen verran oli kova tuo kosteus.

Lavalle saavuttiin Vanikan kanssa hyvissä ajoin, koska lava piti tyhjentää kun oli poliisien soittokunnan porukka tulossa avaamaan tapahtuman. Alun perin heidän piti vetää vasta Jytäjyrsijöiden jälkeen, mutta parempi näin päin.

Vaikka koko rumpuriser purettiin pois ja kaikki ylimääräiset kamat kerättiin kasaan, oli lavalla "tiivis" tunnelma. Onneksi soittokunnan johtaja sanoi, että heille riittää vain stereopari ja synan saaminen PA:han, muutoin olisi voinut olla oikeasti ahdasta lavalla. Toki lisäksi oli solistimikit, joita aseteltiin 2 kpl... ...ihan vaan varmuuden vuoksi vaikka niitä ei molempia käytettykään, vaan yhdellä selvittiin...

Hieman jo meinasi valmiiksi pelottaa, kun tiesin, että on vain 30 minuutin vaihto, jonka aikana pitäisi soittokunta saada ulos lavalta, asetella backline (vaikka siihen en itse puuttumaan joutunutkaan) ja mikittää kaikki Jytäjyrsijöitä (rummut, basso, akkari+laulu ja sähkis+laulu) varten. No, hyvinhän me ehdittiin, kun Elmun oma backline porukka hoiti backlinen ja itse vetelin vaan mikkejä ja kulmia paikoilleen. Jäi jopa pieneen taukoon oikeuttava 5 minuuttia vaihdosta jäljelle, mutta harvoin on noin kiire ollut...

Jytäjyrsijät on siis lastenmusiikkiin keskittyvä bändi noin niinkuin Fröbelin palikoiden hengessä, joskin ehkä hieman isommille lapsille suunnattuna. Jytäjyrsijöillä ei ole ihan samanlaista koreografiaa joka rallille. Varsin hyvin näytti lapset ko. porukan löytäneen, olipa Wallunkin Peppi-tytön päällä Jytäjyrsijät T-paita koko päivän...

Seuraavaksi vetikin Marjo Leinonen Undercover, ja täytyypä sanoa että varsin hienosti vetikin. Tämä porukka soitti lavalla hiljaa ja halusivatkin intiimin tunnelman tuomalla mm. omat rummut, jotka sijoitettiin talon setin eteen. Monitorimiehen mielestä ei paljon mukavampaa porukkaa voine olla. Marjo halusi ihan vähän omaa lauluaan omaan kulmaansa ja siinä kaikki... ...kyllä, ihan kaikki...
Minä pystyinkin siis nautiskelemaan itse keikasta ja kuunnella hienoja sovituksia mm. Michael Jacksonin tuotannosta (en itse ole ko. "lauluntekijästä" koskaan hirveästi pitänyt, mutta nämä Marjon versiot olivat hienoja...). Tämäkin on yhtye jota suosittelen kaikille!

Marjo Leinonen Undercoverin jälkeen olikin Wallin Hassen Power Trio. Sellaista perusrokkia hyvin soitettuna. Lavamökäkin oli vielä ihan kohtuullinen (98 - 105 dBA slow). Ihan OK kokemus...

Seuraavaksi tuli minun itseni eniten odottama porukka, joka totteli nimeä Arttu Takalo. Tässä bändissä ei ainakaan kyvyistä ollut alkutiedon mukaan puutetta. Kyseisessä porukassa rumpujen soiton hoiti Nykäsen Anssi (on muuten oikeasti aika pätkä mies), kitarassa oli Nymanin Marzi (on muuten oikeasti aika pitkä mies) ja bassoa soitteli Harri Rantanen (on muuten se pituudeltaan välissä oleva mies) =D. Arttu Takalo itse soitteli vibestä ja hoiteli muutenkin sequ-kioskia.
Täytyy sanoa, ettei ole Artun taidot sitten XL:n ruostuneet (eikä toki muidenkaan konkarien. Varsinkin Marzin soittoa oli oikein mukava seurailla). Oli nimittäin sen verran kovan kuuloista meininkiä, että jos teillä on ikinä missään mahdollista kuunnella ko. porukkaa suosittelen todella!

Seuraavaksi olikin vuorossa Kari Peitsamo, joka soitteli tyyliin kitara+mies. Karilta tuli hyvä poikkileikkaus hänen tuotantoonsa, ja paikalla olijat (joita alkoi tässä välissä olla jo ihan kivasti) pitivät kovasti.

Sen jälkeen tuli bändi, jota ainakin Wallu kovasti on seurannut ja joka vetikin varsin mallikkaan vedon. Basisti/laulajalla oli edellisellä keikalla hajonnut viritysspedu, joka oli aiheuttaa hämminkiä aluksi, kun ei signaali löytänyt oikein ulos ja aina vahvistimelle asti. Noh, vian löydyttyä pienentämällä lenkkiä, tästäkin selvittiin ja keikka lähti ajallaan.
Tällä porukalla oli tosi hyvä meininki ja ainakin lavalla soundit ihan kohdallaan, vaikka olikin ehdottomasti kovaäänisin bändi koko viikonloppuna. dB-mittari takoi monitoritiskillä tasaista 113-118 dBA slow -lukemaa ja välillä tuntui ihan oikeasti, että nyt olisi "tuplasuojaus" ollut paikallaan... ...täytyy varmaan ruveta etsimään hieman kovemmilla demppauksilla olevia tulppia, kun tuntuu nuo nykyajan nuoret muusikot olevan varsin kuuroa sakkia...
Hienon keikan vetivät silti I Walk The Linen porukka (ei voi sanoa pojat tai äijät, kun oli koskettimissa kauniimpaakin sukupuolta).

Päivän, ja koko kansanjuhlan, lopettelikin jo varsin kivan kokoiselle yleisölle savolainen Micragirls (taisivat tytöt olla Kuopijoosta). Tämä oli varsin erilainen bändi kuin alunperin odotin. Heillä oli hyvin primitiivinen meininki (alkaen rumpusetistä ja päättyen basson korvaavaan bassokoskettimistoon ja melko suoraan
"perusjyystöön", joskin aika omanlainen soundi tytöillä kyllä oli). Ihan asiallinen porukka, vaikkakaan ei ehkä minun seuraavia levyhankintoja.

Micragirlsien lopetettua n. kello 21 alkoi armoton purkaminen. Sound Groupilta tuli 4 kaveria apukäsiksi purkamaan ensin ääntä ja sitten lavaa.

Lavan purussa oli käydä yksi pieni kömmähdys, kun oli lavan katolle kerääntynyt "hieman" sadevettä ja se sieltä loiskahteli kivasti niskaan. Noh, ei muuta nostimet takaisin alas ja trussit maata vasten ja sitten tökkimään vettä pois altapäin.

Tämän jälkeen purku onnistuikin varsin kivuttomasti ja pois päästiin lähtemään kello 0:20 kun oli Manni saatu irroteltua kovin liukkaaksi muuttuneelta ruohikolta...

Loppujen lopuksi täytyy todeta, että Elmun juhlissa oli varsin korkeatasoinen esiintyjälista ja ihan kivasti porukkaakin jo sunnuntaina kun keli parani.

Kuvia tulossa, kunhan ehdin ne purkaa kamerasta pois...

Kuulemisiin,
-Katti-

Elmun Kansanjuhlat @Alppipuisto

Lauantai 16.8.2008

Päivä oli sateinen ja siitä johtuen väkeä ei juurikaan paikalla ollut.
Se ei silti bändien tahtotilaan vaikuttanut vaan lauantai vedettiin läpi hienolla meiningillä.

Ikäväkseni huomasin lavaääntä rakentaessani, että tälle keikalle olikin tullut 4 kpl dBAudiotechnikin Maxeja kulmiksi. Näiden lisäksi siis mulla oli myös 2 kpl Dyniksen VM-sarjaa, joista toinen tuli Cue-kulmaksi ja toinen rumpukulmaksi. Syynä tähän oli KontuFestari (tai mikä lie oikea nimi) -tapahtuma, johon oli mennyt varsin mittava osa Sound Groupin kamaa... ...kuten ne loput VM:t...

Tiedän puritaaneimpien (liekkö tuo (<-) suomenkieltä ensinkään?) ääniseppien ampuvan minut seuraavasta kommentistani, mutta ilmaisen mielipiteeni silti: Itse pidän monitorikäytössä noista Dyniksistä enemmän kuin Maxeista. Maxeisssa on jotenkin liian "HiFi"-soundi, kun taas noilla VM-sarjalaisilla saa laulajalta putoamaan hampaat suusta paljon pienemmällä runnomisella.

Ensimmäisenä lauteille astui Stealing, joka oli varsin kovan oloinen porukka. Soitto kulki ainakin riittävän hyvin ja meno oli asian mukaista.

Seuraavaksi vuorossa olikin Matti Johannes Koivu. Juu, ja ihan soolona mentiin, joten 1kpl e935 ja 1kpl D.I.Boxeja riitti. Akkaria kulmaan ja laulua ronskisti "sidefilleihin" niin johan oli artisti tyytyväinen. Täytyy muuten todeta, että näin "ei-Irwin-Goodman-fanina" varsin kuunneltavan kuuloista settiä Matti oli kyseisenkin herran tuotannosta saanut.
Tämä kaveri jos joku on oikea trubaduuri kaikkine tulkinnallisine vivahteineen. Suosittelen!

Seuraavan bändin osalta oma työni olikin helpompaa, sillä Shake toi tullessaan omat sepät sekä monitorilandiaan, että etupäähän. Tästä syystä sain muutaman kuvan lavan edestäkin, mutta muutoin keskityin tämän tauon aikana lähinnä syömään... ...kun se kerrankin oli mahdollista ilman hirveätä kiirettä.

PintAndWefall tarjoili tyttöenergiaa varsin omaperäisessä muodossa. Kiitettävän lujaa tuli lavalla (reilusti 3-numeroisia dBA slow lukuja monitoritiskillä), mutta hauskaa näytti tytöillä olevan. Meikäläiseen ei ihan tällainen punkki uponnut, mutta hyvinhän tytöt vetivät, ei siinä mitään...

...ja jos PintAndWeFall tuntui lavalla tulevan lujaa, niin tuli The Capital Beatkin. Tämä porukka groovasi todella ja vetivät tosi hyvän setin. Paikalle saapunut yleisökin (jota edelleen sateen takia ei turhan paljoa ollut) tuntui tykkäävän. Jos teillä arvon lukijani on mahdollista tutustua tähän porukkaan, suosittelen kovasti.

Seuraavaksi olikin taas leppoisampaa menoa, kunhan kaikki säätämiset lavan päässä oli tehty, kun vuoroon astui MattiP. Melkein tuli ongelmia, kun kaverit alkoivat kysellä miksauspöytää jossa olisi RCA tai plugi outputteja (LS9:ssähän ei ole kuin noita XLR:iä), mutta niistäkin selvittiin pienen pohtimisen jälkeen.

Lauantain viimeinen esiintyjä olikin Downstairs, joka ainakin juontajana toimineen Wallu Valpion juonnon perusteella kuului hänen suosikkeihinsa ko. päivän osalta. Noh, miten sen nyt taas sanois... ...kyllähän pojat ihan hyvin vetivät, mutta varmaan vieläkin paremmin olisivat vetäneet, jos olisivat malttaneet juomien kanssa keikan loppuun... Hyvä keikka siis kuitenkin, ja paikalla olijatkin pitivät. Mulla vaan meinasi tulla ahdistus ja tuska bulsan takana, kun paineltiin siinä 108 - 115 dBA slow koko ajan, ja tulpat ei demppaa kuin 20dB:ta...

Tästä olikin hyvä lähteä unten maille sunnuntaita odottelemaan...

-Katti-

tiistai 12. elokuuta 2008

Oranssi 18 Vuotta! @Alppipuisto

Sunnuntai 10.8.2008

Eli sunnuntaiaamu toi tullessaan Oranssi-Klubin synttärijuhlat. Vanikan kanssa saavuttiin paikalle siinä kello 10:30, koska alustavien tietojen mukaan Plutonium74:n piti olla tekemässä tsekkiä joskus 11 jälkeen. Noh, lopulta kävi niin, että he tulivat vasta kello 13 tsekkiin, mutta ei se mitään. Olipahan aikaa patchätä tuo lavan pää kohdilleen taas.

Plutonium74 olikin varsin iso kokoonpano. Tästä syystä muutama extrakuva.
Varsin letkeän ja mukavan oloista menoa oli kiva kuunnella, varsinkin kun soittelivat hissuksiin lavalla.

Oli tuo monitoroinninkin rakentaminen melko helppoa, kun ei tarvinnut noita V-sarjalaisia huudattaa ihan kybällä. Hyvä meininki, kivoja ralleja ja hyvää soitantoa... Suosittelen...

Asia minkä pistin myös Plutonium74:n keikan aikana merkille, oli että yleisöä oli jo tähän aikaan paljon enemmän kuin edellisenä päivänä...



Seuraavaksi tulikin sitten todella erilaista tavaraa. Osasto 11 toi todellakin kulttuurista monipuolisuutta paikalle. Tällä porukalla oli oikeasti nuoruudenintoa ja -vauhtia ja musiikkia voitaneen kuvata teini-angsti-punkiksi...

Päivän kolmas, ja samalla toiseksi viimeinen bändi olikin Ääni&Vimma voittaja (?) Home Junior. Täytyy sanoa, että näistä pojista varmaan kuullaan vielä, vaikka aika kuljettuja polkuja kulkivatkin.


Kunhan saavat tuon energian suunnattua oikein, niin tästä tulee vielä jotain. On nimittäin alkeet ihan hyvin hallussa ja lahjakkaita kavereita. Tsemiä heille!

Ennen viimeistä esiintyjää pidettiinkin pidempi tauko, koska lavan rakentelu vei oman aikansa.
Päivän päätti Cleaning Women, joka soitti jopa psykedeeliseksi kuvailtavaa musaa varsin taidokkaasti.



Tätä porukkaa oli mukava kuunnella ja koska kaikki monitorointiin liittyvä saatiin rauhassa katsottua, tästä yhtyeestä on myös muutamia lisäkuvia... ...varsinkin sen takia, että soittimet eivät olleet välttämättä ihan "normaaleimmat".

Jos teillä on mahdollisuus nähdä tämä porukka livenä, suosittelen, ehdottomasti!


Lopuksi vielä kuva työpisteestäni... Ensi viikonloppuna teen kyllä itselleni isomman tontin ja muutan muutenkin sen layouttia, mutta jos tästä vaikka sinne kamerakauppaan suoriutuisi...

-Katti-
(Kuvat / Copyright Minka Matikainen)