maanantai 11. huhtikuuta 2011

Hullu Poro Areenaa ja Koomaa…

Kävin siis männä viikonloppina tuuraamaassa Henteä tuolla Suurlähettiläiden monitorimaailmassa. Keikat olivat niinkin vierekkäin kuin perjantaina Levin Hullu Poro Areenalla ja lauantaina Turun Koomassa…

Leville mentiin siis lentämällä, ja keikka oli tarkoitus riipaista Hullu Poro Areenan omilla kamoilla, mitä nyt joitamia mikkejä, ja langatonta kalustoa oli lentorahtina mukana.

Täytyy sanoa, ettei kyllä ahristanna yhtään, kun tiedossa oli Midaksen valmistama työkalu joka tottelee tuotenimeä XL-250.

Lähtö Hki-Vantaalta oli sitä normaalia. Fin(mitäasiakaspalveluahähtähneverhöörd)nairin lähtöselvityksestä saatiin aikaiseksi oikein kunnon avohärdelli kun ne 3 naisimmeistä ei oikein meinanneet saada selkoa mukana kulkevista kolleista, niiden määristä ja painoista. Aluksi kovasti yrittivät laskuttaa vieläkin lisää, mutta lopulta kuitenkin päätyivät siihen lopputulokseen jota kovasti yritimme selittää, että kamat oli jo etukäteen maksettuna…

Kun lopulta saatiin kamat koneeseen, niin siitä sitten turvatarkastuksen läpi terminaaliin ihmettelemään, kun kone oli sen 30min myöhässä…

Kittilään laskeuduttuamme ja kamat kyytiin kerättyämme suunnattiin kohti Leviä, jossa ensin otimme majoitushuoneet vastaan ja sen jälkeen mentiin teknikkoryhmän (mä, Timpe ja Mikki) kanssa viemään kamat tuonne Areenalle.

Meitä kuljetellut Säfööri oli sen verran mukava kaveri, että heitti meidät vielä takaisin majapaikallemme, vaikkei se niin kaukana ollutkaan…

Vietiin siis kamat huoneisiin ja samalla huomattiin Timpen kanssa, että meidän huoneessa oli oma sauna.

Siitä sitten syönnin kautta kohti Areenaa ja rakentamaan illan settiä. Tulipa tuossa ruokaillessa vastaan uusi, varsin maukas tuote. HP-kastikkeet ei oikein koskaan ole olleet se mun juttu, mutta tuolla oli semmosita Spicy WoodSmoke versiota joka kyllä tuntui toimivan, ainakin noiden ranskisten ja sen juustopurilaisen kanssa.

Areenalle saavuttuamme törmäsin heti ensialkuun Pikkuahon Panuun, joka siellä jotain firmakisaa oli valmistelemassa ja siinä nopeat kuulumiset vaihdettuamme riipaisin mukana tulleen IEM-räkin ja langattomat mikit, sekä MD-soittimen kasaan… …backlinen ja muut mikitykset olikin jo Areenan väki tehnyt valmiiksi.

Sitten kuulostelemaan noita sidefillejä, jotka kyllä tuntui melko loppuun ajetuilta. Ei oikein kartiot enää jaksaneet vissiin toistaa kunnolla ja melko diskanttivoittoista kamaa olis ollut suorana tarjolla ilman EQ:ta.

Kun kaikki oli kytkyissä ja tulilla, aloiteltiin tsekin teko, jonka aikana muutaman mikin paikkaa piti hieman hakea, kun ei oikein tahtonut muuten tulla hyvän kuuloista monitorointisoundia.

Kun tsekki oli saatu riivittyä kasaan, lähdettiin Timpen ja Mikin kanssa saunomaan ja muutenkin vain venttailemaan iltaa.

Samalla kun käytiin Timpen kanssa ottamassa kopiot biisilistoista, kuultiin että väkeäkin pitäis olla tulossa, ja tulihan sitä. Areena oli melkolailla täynnä keikan ajan ja fiilis katossa.

Itse keikka meni ilman sen kummempia kommelluksia, mitä nyt kerran piti käydä korjaamassa kitaramikkiä, kerran vaihtaa kitaran kieli ja pariin otteeseen käydä kuivaamassa lavaa, mutta ei siis mitään ihmeellistä ja yleisökin tuntui tykkäävän…

Keikan jälkeen nopsasti perus fiilistelyt bändin kanssa ja sitten purkamaan kamat pois lavalta. Taas oli nuo Areenan omat teknikot ehtineet purkaa melkein kaiken pois, joten eipä siinä muuta ollut kuin omien purkaminen…

Seuraavana aamuna oli aikainen lähtö, kun meidän piti ottaa ensin dösäkyyti Rovaniemelle, kun ei Kittilästä lähtevään koneeseen sopinut.

Kun lopulta päästiin Rovaniemelle, se sama sekoilu jota jo Hki-Vantaalla oli ollut jatkui myös täällä. Pitkällisen keskustelun ja säädön jälkeen päädyttiin ottamaan kitaran kielilaukku käsimatkatavaroihin, mutta pääasia oli että matkaan päästiin…

Helsinkiin päästyämme mentiin Mikin kanssa hakemaan bussi parkista. Tällä kertaa oltiinkin liikkeellä varsin helposti havaittavalla kulkupelillä, Dannyn käytössä olleella VanHoolilla nimittäin… …mieluummin tosin olisi jollain hieman neutraalimmalla mallilla matkannut, mutta Mikki oli ottanut tuon koeajoon…

Matka Turkuun alkoi nätissä kelissä ja hyvillä mielin ja kun oltiin pysähdytty hieman puraisemaan jotain suolaista siinä alkumatkasta, painuin itse nukkumaan loppumatkaksi.

Heräilin kun oltiin juuri saapumassa Turkuun, joten matka meni varsin mainiosti :)

Kun saavuttiin Koomaan, huomasimme harmiksemme, että tekniikkatoimittajalla oli homma melko pahasti vielä vaiheessa. Tässä vaiheessa ilmoiteltiin bändille, että voivat tulla hieman sovittua myöhemmin paikalle, koska meillä kestäisi vielä tovin saada kamat pystyyn ja tsekkikuntoon…

Olisi vaan pitänyt purkaa täysin itse omansa edellisenä iltana, sillä vaikka olin apukäsille antanut MD:n suojakotelon suoraan käteen ja käskin pitää huolen, että se menisi tuonne MD-caseen, ei se sinne sitten ollut mennyt kuitenkaan, onneksi eivät kuitenkaan olleet itse MD:tä hukanneet… …noh mutta opinpahan olemaan luottamatta keneenkään, missään tai milloinkaan…

Lopulta kun oltiin saatu kaikki valmiiksi ja tsekki tehtyä, olikin aika lähteä hotellille kirjautumaan, ja hieman rentoutumaan ennen palaamista pelipaikalle.

Keikka lähti kivasti liikkeelle ja Mikkikin veteli ihan tuhdisti, ainakin sille se tuntui siinä kaappikasan takana :)

Ainoa harmillinen häpsy joka keikan aikana tuli eteen oli se, että toinen Presonuksen etareista alkoi kiukutella… Jotain hätää sinne tuli, mikä ei kovin mieluisaa ollut, mutta maaliin päästiin kunnialla, mikä tärkeintä.

Siitä sitten kamat kasaan ja bussin kyytiin. Siinä bussia pakatessamme kuulimme melko paljon kommentteja ja kysymyksiä liittyen Dannyyn, jotka lähinnä jätimme omaan arvoonsa… …eihän meillä kuitenkaan mitään tekemistä ko. papan kanssa ollut…

Kuvia saattaa tulla, ehkä, jos jaksan niitä hieman muokata sopivamman kokoisiksi jossain välissä.

Näihin tunnelmiin,
-Katti-

Ei kommentteja: