maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kulttuuri (?) Goes Bar @ Hyvinkää

Kyseessä oli Hyvinkään baareissa järjestettävä “Art Goes Kapakka” tyyppinen ratkaisu, jossa meidän vastuulle jäi 4:n baarin (kaikkiaan 6:sta) äänitekniikan toteutus.

Yksi noista 4:stä oli hieman isommalla toteutuksella, ja Lefa jäikin sinne passiin koko illaksi, kun taas noi 3 muuta oli hyvinkin yksinkertaisia ja kaikki siis minun vahdittavanani.

Yhtä baaria lukuunottamatta tarjonta noissa 3:ssa mestassa oli aika “helppoa”. Oli runoa, trubaduuria jne. Sitten siinä yhdessä oli hieman jo bändiäkin yms.

Kaikessa rauhassa lähdettiin kamoja pystyttelemään ja ensin tipautettiin kamat tuonne suurimpaan paikkaa, johon Lefa menisi sitten myöhemmin kasaamaan. Tämän jälkeen käytiin ripottelemassa loput kamat noihin 3 muuhun ravintolaan, jonka jälkeen vein Lefan omalle työmaalleen.

Tämän jälkeen kävin tempaisemassa kaikkein helpoimman setin ensin pystyyn, jonka jälkeen ajoin laittamaan sitä “keskimmäistä”.

Keskimmäinen olikin siis ihan vaan aktiivipurkeilla toteutettu setti, mutta voi onnettomat varastolla touhuajat. Olivat sitten jättäneet powerconit pois matkasta, niin melko haikeaksi alkoi menemään… Samalla Käsityöläiset roudaili itseään sisälle, ja tuumasivat että eihän tänne mitään PA:ta pitänyt olla tuotu… …hämmennys oli siis jo melkoinen ja soitinkin tilaajalle, tai siis yritin, ja kerroin Käsityöläisille, että tulen kohta puoliin takaisin, toivottavasti viisaampana.

Tästä sutaisin siis pystyttämään sen 3 paikan pystyyn ja kun se oli melkein pystyssä, tilaaja soittikin ja kertoi että meidän keskimmäisessä paikassa oleva setti on “väärässä ravintolassa”… Siinä siis oli samassa ravintolassa 2 eri puolta, joista meidät oli ohjastettu ravintolatyöntekijän toimesta väärään…

Ei muuta kuin kamat siirtoon ja sen jälkeen varastolle poimimaan noita puuttuvia powerconeja. Onneksi ei varastolle ollut kuin reippaan 35 minuutin ajo.

Takaisin tullessani, juuri ennen kuin ajoin keskimmäisen ravintolan pihaan, tuli soitto jossa kysyttiin noiden virtapiuhojen perään…

Kamoihin virrat, nopea kuuntelu että kaikkialta kuuluu, pikainen tsekki ja opastus baarin “emännälle”, puhelinnumeroiden tarkistus ja seuraavaan paikkaan.

Nämä samat vaiheet toistuivat jokaisessa paikassa ja sen jälkeen alkoi sellainen sukkulointi näiden baarien välillä. Kaikkialla asiat menivät oikein mainiosti, mitä nyt Baari#1:ssä loppui ohjelma miltei tuntia aiemmin kuin oli sovittu, mikä ei kyllä minua ahristanu yhtään :)

Tämän ansiosta sainkin omat 3 baariani kasaan ja autoon pakatuiksi siten, että ehdin Lefaakin auttamaan. Saavuin tuonne Lefan baarille juuri kun bändi lopetteli soittoaan.

Siitä ripeästi kamat kasaan ja autoon, jonka jälkeen matka kohti kotia, ja Lefalla kohti varastoa alkoi.

Päästiinhän me semmoiset 3km ennen kuin poliisit pysäyttivät meidät. Oli tullut näytölle sellainen ilmoitus, että pakussa olisi katsastukset tekemättä. Hetken hansikaslokeroa tutkittuamme löysimme onneksi kuitenkin katsastusaseman kuitin, jossa oli vajaat 2 viikkoa vanha päiväys. Eli siis vaikka pakulla ei “leimaa” ollutkaan, oli se sillä 1kk:n pituisella “jatkoajalla”…

Ei ne meidän hankaukset toki poliisin kanssa siihen loppuneet… Lefa joka autoa ajoi, odotteli juuri poliisilta kirjettä jossa kerrottaisiin hänen ajo-oikeuden peruuttamisesta, ja koska poliisilla oli jotain hässäkkää heidän järjestelmien kanssa, ajo-oikeuden tarkastaminen alkoi vaikuttaa mahdottomalta.

Poliisin päätös siinä vaiheessa oli ottaa Lefalta kortti pois tien päällä, joka meinasi sitä että minun piti siirtyä kuskin penkille ja suoraan kotiin pääseminen muuttuisikin varastolla käynniksi.

Juuri kun hyppäsin autosta ulos antaakseni puhallusnäytteen ja ajokorttini tarkastettavaksi, toinen poliiseista tuli maijasta ulos ja sanoi, että kyllä kaverilla vielä ajo-oikeus toistaiseksi on voimassa (olivat saaneet järjestelmän toimimaan ilmeisesti).

Näihin tunnelmiin,
-Katti-

Ei kommentteja: