perjantai 26. kesäkuuta 2009

Erikoismeininkiä

Tässä on nyt taas ollut vähän kaikkea, eikä oikein ole ehtinyt pitämään tätä(kään) asiaa päivitettynä, siis blogia.

Muutama maininnanarvoinen huomio kuitenkin post-Kivenlahti kesäkuulta.

SoFLow

Kävin tuossa kesäkuun puolivälillä tempaisemassa yhden kaveribändin ulkoilmahässäkän, josta ei sinällään kovin paljoa kerrottavaa ole. Perusveto, peruskamoilla ja hyvän funk-poppoon kanssa.

Ainoa mitä siitä ehkä mainita kannattaa on se että mikä ihme noihin Xa:n subeihin on mennyt? Ne ei enää tykkää pysyä paikallaan, ei sitten millään, jos ei ole koko stäkki käytössä…

Tämänkin vedon aikana oli leftin subi liikkunut semmoisen miltein 60cm. Saihan sitä etupäässä ihmetellä miksi alkoi kuulostamaan kesken vedon tuo vasen puoli hieman “erilaiselta”.

Vielä enemmän kummastuttaa kuitenkin se, että rightin subi kyllä pysyi paikallaan…

Pitää tuotakin tutkia, kunhan ehtii ja jaksaa, mutta nyt se saa odotella parempaa aikaa, sekin…

Pitkä Kirja 2

Todellinen erikoiskeikka oli tuossa Jussina. Kun kerran Levyn veljekset (Jari ja Tommi) niin nätisti pyysivät niin kävin heidän hengentuotteensa levynjulkkarin tekemässä Juhannussunnuntaina.

Ennalta oli jo odotettavissa jonkinasteista säätöä, koska tiesin mikä yritys on ko. tapahtuman tekniikkatoimittaja. Niinpä päätin ottaa mukaan niin mikkejä, DI-bokseja kuin yhden räkillisen prosessointiakin.

Paikalle saavuin sillä tavalla hyvissä ajoin, että ehdin käydä vilkaisemassa mitä minulle oli tarjolla ennen kuin menin kuuntelemaan viimeiset lämmittelytreenit laulajien kanssa (tässä projektissahan laulaa levyllä jokaisen laulun eri laulaja, julkkarikeikallakin oli eri liidilaulajia kaikkiaan 5 + 3 taustalaulua).

Kävelin etupäähän ja huomasin, että siellä oli luvatun mukainen Soundcraftin Series 2 –lauta, sekä perusprosessointina joitamia DBX:n dynamiikkakoneita ja muutama “peruspaavo”.

Olin siis oikein tyytyväinen kun oli omaa kalustoakin hieman mukana. Sain niiden 58:ien tilalle vaihdettua Senkun e935:t, sekä lisäksi mukana tuli ihan oikeita gateja, kompuroita ja pari “paavokin”.

Nopea vilkaisu PA:han ja siellähän kiikkui tänä vuonna Nexon Geoa! Vaikka ko. banaani ei minun ykkössuosikkejani olekaan rock-hommissa, kyllähän sillä tällaisen rauhallisemman vedon tekee oikein mielellään. Terveen kuuloinen PA kuitenkin.

Tarkempi vilkaisu PA:han vei kuitenkin osan ilostani pois… Banaanit roikkuivat ihan liian matalalle. Ne olisi pitäneet olla semmoisen 2 metriä ylempänä.

Soundi oli siitä huolimatta ihan OK miksauspisteelle, mutta jotain outoa siinä oli siihen ihan eteen. Liekkö se, kun olivat väkisin vääntäneet nuo 6 kailotinta puolellaan ihan kunnon J:ksi ja jättäneet niin alas. Kovasti valittelivat, että oli paljon ollut virittämistä PA:ssa, minkä uskoin helposti kun näin sen riggauksen.

Tästä sitten “treeneihin” tapaamaan jätkiä ja hakemaan ajolupaa alueelle, että pääsi lavan taakse purkamaan omat kamat autostaan.

“Treenien” jälkeen kahville, tottakai, ja sitten juuri sopivasti edellisen vedon loppuessa pelipaikalle kamoja repimään. Mikä ihme se on ihmisillä ongelmana, kun eivät ymmärrä väistää niissä sandaaleissaan, vaikka renkaallista räkkiä tuodaan reipasta vauhtia kulkuväylää pitkin. Jos olisin ilkeä, olisi ainakin 5 varpaat menneet mustaksi, mutta minähän olen kiltti ja kohteliaasti aina pyysin, ja odotin ja odotin ja odotin, että siirtyivät pois tieltä…

Ainoa ongelma noiden Soundcraftin lautojen kanssa on nuo insertit silloin kun ne on balansoimattomat. On SC:n pojilla jäänyt vissiin kuulematta se kultainen 4R:n sääntö, “Red-Right-Return-Ring”, koska noissahan Ring on Send ja Tip on Return, eli justiin väärin päin. Onneksi olin tähän varautunut ja otin mukaan XLR-kääntäjiä, koska muuten oltaisiin oltu ihmeissään tuon mukana tulleen räkin 1074:n kytkemisen kanssa. Siinä kun on XLR-liittimet.

Ei siis muuta kuin kaikki insertit “väärin” päin ja kytkyyn.

Lisäksi lavalla ei taaskaan ihan osunut nuo rännit paikoilleen, kuten ei koskaan aiemminkaan ole kyseisen firman puolelta osuneet. Käytössä oli semmoiset 29 ränniä, joista 7 osui kohdilleen (basari, snaren ylämikki, basso DI, basso mic, keyboard L ja R ja kiipparistin laulu). No mutta kyllähän noilla jo vetää! Varsinkin kun kiipparisti laulaa yhdessä rallissa jopa itse liidin.

Rupesi mulla jo usko menemään, mutta lopulta alkoi osumaan miltein kaikki, joskin aika pitkään meni, että kitarat saatiin oikein päin ja akkari sinne minne pyydettiin, mutta kuitenkin. Tekevälle sattuu.

Tomit ja snaren alamikki oli edelleen hukassa, samoin kuin riden mikki, mutta muuten rummut tulivat haluttuihin paikkoihin ja päästiin eteenpäin.

Comia pitkin kerrottiin lavalta, että rummut ovat nyt kohdillaan, mitä en kyllä uskonut edellämainittuun viitaten, mutta alkoi olemaan aika jo kortilla ja totesin lavalle takaisin, että eivät ne ole, mutta nyt mennään ainakin toistaiseksi näillä.

Tsekki louhittiin pois alta, ja tsekin lopuilla tulee mikkimanu kertomaan, että joo, ne tomit ja snaren alamikki on vissiin jotenkin ristissä ja rideä ei ole keretty vielä kytkemään. Ihanko totta? En tuota huomannutkaan, tahi kysynytkään kuin muutamaan otteeseen…

Lopulta saatiin kaikki rännit kohdalleen ja pystyttiin vetämään tsekki loppuun.

Ehtihän siinä “happea saamaan” sen vajaat 10 minuuttia ennen vedon alkua.

Itse vetohan meni ihan mallikkaasti bändin osalta. Tekniikassa oli hieman murheita, oikean puoleinen overi rupesi pörisemään ja paukkamaan kesken vedon ihan reilusti. Mutelle vaan ja homma jatkui. Yht’äkkiä samainen ränni palasi ihan normaalikuntoiseksi. Mitä lie tapahtunut, tiedäpä häntä…

Veto saatiin kuitenkin tehtyä loppuun ihan mallikelpoisesti ja vaikka hyvää yritti taas tehdä, niin priimaa tuli, kuten eräskin kollega asian ilmaisisi :)

Ei Nexon banaanikaan niin huono ole, ainakin tällaiseen musaan se toimii oikein mukavasti, mutta en minä sillä siltikään mitään rock-henkistä vetoa vieläkään haluaisi tehdä.

Hengissä selvittiin ja kiitostakin tuli, joten siihen olikin ihan kiva lopettaa tämä juhannus.

Parhautta tässä vedossa oli se, että olin kotona grillaamassa jo kello 21 aikoihin. Siitä olikin hyvä sitten suoria vielä saunaan ja aloittaa parin päivän loma, toisaalta kai se tämäkin keikka oli lomaa, kun ei siitä kunnon korvausta kai koskaan saa…

Näihin tunnelmiin,
-Katti-

Ei kommentteja: