Torstai 2.7.2009
Torstai oli puhdas pystytyspäivä. Allekirjoittaneelle lankesi tontiksi Jazzteltan monitoripää. Oikein leppoisa viikonloppu siis luvassa.
Saavuin pelipaikalle auringon paahteessa ja kävin toteamassa tilanteen, että teltalla ei ollut vielä ketään. Painelin siitä sitten Verstaalle morjestamaan muita hahmoja.
Kun sitten lopulta palailin omalle tontille ja aloin pystyttämään monitorimaailmaa, huomasin että yksi Maxi oli mennyt ilmeisestikin kuolemaan, tai kallisteli ainakin kuoleman kielissä.
Kuuleman mukaan ko. Maxiin oli vaihdettu juuri elementti, mutta kyllä siinä jotain häikkää oli. Alakerta toimi oikein mallikkaasti, mutta pillipuoli puuttui kokonaan. Tai no, ei siis kokonaan, mutta pätki sillä tavalla inhottavasti. Kovasti vaikutti kosketushäiriöltä, mutta vaikka kailotin avattiin ja kaikki liitännät tarkastettiin, ei se ruvennut siltikään toimimaan. Ei vaikka minkä (vai Minka :)) teki.
Diskanttia sai sieltä kivasti ulos silloin kun antoi sille kunnolla kyytiä, mutta heti kun signaalitaso putosi, alkoi pätkiminen.
Päätinkin siis jättää ko. kulman kokonaan pois ja mennä 3:lla ryhmällä. Lava oli kuitenkin vain 6x4 ja musakaan ei välttämättä vaadi suunnattoman suurta monitorointia. Saavat pojat tutkiskellä kailottimen syntejä rauhassa sitten varastolla.
Muutoin saatiin kaikki kamat paikoilleen ja homma toimimaan siten, että nukkumassakin oltiin ihan ihmisten aikaan, hieman puolen yön jälkeen.
Perjantai 3.7.2009
Aamulla heräiltiin kaikessa rauhassa, koska tämä on yksi niitä mukavia tapahtumia, missä aikataulut ovat varsin leppoisia.
Meille oli ilmoitettu, että flyygeli saapuu teltalle siinä kello 14 aikoihin, joten päätimme mennä pelipaikalle n. 12. Suuri oli ollut muutos kelissä, koska aamulla tuli vettä kokoajan tasaisella vauhdilla. Ei sinällään kovin hirveästi, mutta sillä lailla ärsyttävästi…
Siinä katseltiin, samalla kun nautittiin aamupalaa, päivän esiintyjät ja kanavatarpeet läpi. Tehtiinpä jopa ihan kanavalistakin päivää varten.
Siitä sitten kaikessa rauhassa hipsittiin tuonne teltalle ja huomattiin iloksemme, että flyygelikin oli juuri saapumassa.
Olipahan muuten vehje, jolla tuo flyygeli tuotiin lavalle. Ohessa videoklippi ko. toimenpiteestä ja pari kännykällä otettua kuvaa itse laitteesta.
Juuri ennen ensimmäisen konsertin alkua sain uuden monitorin Masuunin lavalta sen rikkoutuneen maxin tilalle. Uusi purkki oli Madraksen yläpää ja se sijoitettiin rumpalille…
Oikein mukavaa, koska se mahdollisti taas 4:n ryhmän käyttämisen, vaikkakaan en sekarengastuksesta tykkääkään…
Ensimmäisenä esiintyjänä meidän lavalla kävi Alvi’s Dixie Stompers. Semmoista peruskivaa dixie jazzia, mikä toimi oikein hyvin.
Näiden tämän genren bändien kanssa on monitorihommat jopa liiankin helppoja… Tällä kertaa ainoa jolle monitoriin jotain ajettiin oli pianisti, jolle meni pianoa ja hieman banjoa.
Kaverien lavabalanssi oli vaan niin kohdallaan, ettei siihen ollut mitään puuttumista.
Tämän jälkeen olikin vuorossa 2 tunnin tauko meidän stagella, jonka jälkeen alkaisi iltatilaisuus, jonka loppumisaika riippuu ihan täysin siitä kuinka pitkään tilaisuuden päättävä jamisessio jatkuisi.
Iltatilaisuuden aloitti porukka joka tuli tekemään nopean tsekin hyvissä ajoin.
Piipitys alkaa:
Täytyy sanoa, että kyllä on ihmisillä välillä pokkaa. Illan aloittavan yhtyeen naislaulaja osoitti heti alkuun diivan elkeensä.
Heti aluksi kuului kommentti, että soundissa ei ole muuta kuin keskiääntä. Meni hetki, mitään ei vielä ehditty tehdä, ja seuraavaksi kuului, että on hirveän “yläkireä” soundi. Lisäksi hän valitti ettei kuullut itseään yhtään, vaikka laulua meni kulmaan ihan sairaan kovaa (sillä mallilla, että itsellä teki pahaa olla siinä kulman edessä kun testailin, vaikka oli tulpat päässä…)
Lopulta ilman että mitään oikeastaan ehdittiin tehdä olikin monitorisoundi sitten ihan “OK”…
Lisäksi puhallin sektion yksi fonisti valitti että hänkään ei ole tyytyväinen omaan soundiinsa. Noh, eihän siitä ruskeasta mikä ei ole suklaata saa suklaata edelleenkään vaikka kuinka yrittäisi…
Nämä kun ovat kuitenkin vain äänenTOISTOlaitteite
/Piipitys
Kaiken kaikkiaan kuitenkin lopulta oli koko porukka tyytyväisiä, vaihdattipa laulaja jopa takaisin talon mikin, kun kuuli tsekin jälkeen testinauhoituksen, jossa oli sekä talon e935, että artistin oma pyydys…
Itse veto meni oikein mainiosti, ja hittolainen kun oli oikeasti hyvä bändi. Soitto kulki kuin juna.
Vaikka rock-vedoissa onkin ihan eri ammattilaisia noin niin kuin tekniikan ja sen mahdollisuuksien ymmärtämisen suhteen, on nämä jazz-vedot omalla tavallaan oikein mukavia, varsinkin näin kun on fonisti itsekin…
Toisena artistina oli Matti Oilingin Oiling Boiling Rhytm & Blues Band, jossa laulussa featuroi Blues Mama.
Ihan OK veto heiltä, mutta mieleeni painui varsinkin tuo Pepe Ahlqvistin mahtava blues soitanta ja huuliharppu…
Illan lopetti Marian Petrescu trio Johanna Iivanaisen lead laululla maustettuna. Eipä jäänyt tuohon mitään lisättävää, sen verran oli loistokasta menoa.
Ihan mielenkiinnon vuoksi mainitsen tässä, että Iivanaisen Johanna oli todella tyytyväinen omaan monitorointiinsa heti aluksi, tosin olihan pumppukin paljon pienempi ja vähä-äänisempi…
Ehkäpä viikon paras juttu kuului Verstaalta vielä illan lopuksi. Oli muuan bändi kertonut meidän valopuolelle elämän totuuksia. Piti kuulemma laittaa “sumu pois, kun rummut kastuu” ja “vain värisokea kaveri laittaisi sinistä valoa, kun on punaisia vaatteita lavalla”. Että semmoista…
Lauantai 4.7.2009
Lauantai alkoi kovin pilvisissä fiiliksissä, mutta mikäs siinä, tonteille oli raahauduttava ihan liian lyhyiden unien jälkeen jo kello 11 tsekkiä varten
Artistina oli siis Monica Aspelund ja semmoista mukavan leppoisaa mjusiikkia oli siis luvassa noin tunnin verran.
Illan tilaisuuteen toi Paukun Pekka uutta, aivan mahtavaa Dynacordin monitoria mulle testiin. Hitto mikä purkki! Tyyppi oli CXM15 ja nuo yksilöt lavalla oli ensimmäiset Suomessa (Paukun mukaan ainakin), ja ensi kertaa soimassa Suomen kamaralla tuossa minun testissä… …suosittelen muitakin kollegoita tutustumaan tuotteeseen!
Ääntä lähtee ihan riittävästi ja on muuten helppo virittää. Lisäksi näissä oli se VM:ien ikävin piirre, “huonot” kallistuskulmat, korjattuna, tai no siis mulle ainakin sopi oikein mukavasti. Nyt ääni lahti siihen suuntaan mihin sen halusikin lähtevän ilman kompromisseja.
Illan aloitti kitaratrio, joka soitti oikein kauniisti flamingotyyppistä instrumentaali jazzia. Ainoa hankaluus oli, että ko kitarat mikitettiin pienikalvoisilla konkkamikeillä ja oli kuulemma etupäässä ollut hankaluuksia saada kuulumaan trio riittävän lujaa, kun meinasi hieman olla kiertoherkkää ja roku puhua pulpatti
Piipitys:
Mikä ihme se on, että tällaisiin intiimiin jazz-hässäköihin tullaan dokaamaan ja puhumaan schaissea sekä samalla häiritsemään niiden ihmisten musiikkinautintoa, jotka ovat tulleet nimenomaan musiikkia kuuntelemaan?
/Piipitys
Toisena vetäisi sama orkka kun edellisiltanakin. Törkkäsin uudet monitori purkit heti tosi koetukseen tuolle samalle pumpulle joka edellisiltana oli itkenyt monitorisoundejaan… Nyt oli aivan eri ääni kellossa. Vaikka ei mitään tsekkejä tehtykään ja mentiin edellispäivän scenellä, niin oli muuten pop tyytyväinen. Heti ekan biisin aikana tuli puhallinsektiolta kommenttia, että nyt on hyvä soundi…
Tulipahan taas yksi syy lisää miksi olen poikkeava ja valitsen mieluummin jotain muuta kuin Maxia kulmaksi… Todennäköisestihän syy on se, että “mikä on kun ei taidot riitä” noiden maxien virittämisen suhteen, mutta sanoi muut mitä tahansa maxeista, ja muista, niin mieluummin itse työskentelen sellaisten kulmien kanssa jotka on helppo virittää, ja jotka toimii niin kuin haluaa…
Illan lopetteli blues trio Blues Maman laululla ryyditettynä. Eipä siihenkään oikein mitään isommin kommentoitavaksi jäänyt.
Mikit kasaan ennen nukkamaan menoa ja sitten saunan kautta unille.
Sunnuntai 5.7.2009
Sunnuntai oli allekirjoittaneen osalta ihan pelkkä purkupäivä. Kaikessa rauhassa purin tuon jazzteltan tekniikan ja kävin siinä välissä kuuntelemassa Hurmerinnan ja Sound Galleryn vedonkin. Kyllä se vaan tuntuu ammattilaisilla tuo homma onnistuvan :)
Jotta asiat eivät olisi päättyneet ilman kommelluksia, piti allekirjoittaneen mennä tippumaan Scanian liftiltä alas, selälleen asvaltille. Tuntui muuten nannalta ja säikähdin jo, että ranne murtui. Onneksi ei kuitenkaan ja pelkillä mustelmilla ja aralla ranteella selvittiin tästäkin uhkaavasta tilanteesta.
Pitihän sitä jäädä sitten vielä illaksi fiilistelemään tuota Crumblandia ja Eternal Erectionia. Eternalia en loppuun asti jaksanut kuunnella, vaan lähdin joskus setin puolivaiheilla kotiin päin, että joskus pääsisi nukkumaankin…
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
-Katti-
(Copyright/kuvat Minka Matikainen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti