tiistai 18. elokuuta 2009

Kokkola Rock '09

Torstai 30.7.2009

Torstai oli taas tyypilliseen tapaansa puhdas pystytyspäivä ja koska veto oli kuitenkin Kokkolassa asti, sovittiin että törmäillään paikalle siinä puolen päivän jälkeen.

Ajomatkasta johtuen se kuitenkin tarkoitti käytännön tasolla lähtöä jo 7 aikoihin aamulla Hyvinkäältä.

Partisen Petteri kävi poimimassa minut ja Villen kyytiin meiltä ja aamukahvit juotuamme lähdimme suuntaamaan kohti Kokkolaa. Keli oli kovin kaunis niin kuin koko viikonlopulle oli povattu.

Matka Kokkolaan meni oikein mukavasti niitä näitä turistessa ja paikalle saavuttiin siinä kello 13 aikoihin, jolloin ajettiin myös Matkahuollon kautta hakemassa pari moottorinostinta. Ikäväksi yllätykseksi huomattiin toisen nostimen olevan irrallaan ja toisen casessa. Syyksi tähän sanottiin, että jos molemmat olisi olleet casessa olisi se painanut liikaa...

Muut olivatkin jo sopivasti paikalla ja päästiin tyhjentämään rekkaa. Tällä kertaa meille tuli lava toisaalta, ja huh huh, olipahan lava kasattu vähän "sinne päin" meiningillä. Harmi ettei tullut otettua kuvia siitä, mutta lavan pinta notkui ja oli kiero hieman joka suuntaan.

Lisäksi valotytöt huomasivat varsin pian, että lavatoimittajan tekemät ripustuspisteet eivät ikinä kestäisi suunniteltua trussikuormaa. Pisteitä siis jouduttiin muuttamaan samoin kuin valoplottia... ...oikein mukava lisäpuuhastelu pojille siis tiedossa... ...ja niin joo, se moottorinostin joka oli kuljetuksessa ollut Matkahuollolla irrallaan, oli myös ottanut hieman damagea, joten koko takatrussi, johon tuli lavan jakava molton ja valoa, jouduttiin vetämään ylös ihan normaaleilla ketju-ompuilla. Alkuperäinen ajatus nopeasti ja helposti säädettävästä takalinjasta saatiin siis unohtaa...

Tällä kertaa pystyttelin "kärmehen" hieman eri tavalla kuin yleensä. Toppeja roikkui molemmilla puolilla se 5 kpl EaseFocuksen antamin kulmin ja subit asetin lavan eteen keskelle monoksi. Tämän jälkeen prossulla viivästelin subikailottimia siten, että niistä saatiin "kaari". Lisäksi yhdet topit saivat hoitaa etufillien virkaa...

Siinä jossain välissä tuli sitten nautittua se päivän ensimmäinen ateria (liekkö kello ollut jo jotain 19 - 20), pyttipannua. Mikäs siinä, perus äijäruokaa. Se mikä ihmetti oli, kuinka nälän tunne oli poistunut töitä tehdessä, koska saapuessamme Kokkolaan tuntui siltä, että "nälkäänhän tässä kuolee".

Kun pääsin lopulta kuuntelemaan PA:ta (samaan aikaan oli Tähtitaivas konsertti viereisellä lavalla, joten huudattaa ei oikein voinut ennenkuin ko. konsertti oli päättynyt) huomattiin samoin tein, että kaikki ei ole kunnossa. Kovin vaihevirheiseltä kuulosti tuo PA, ja lisäksi puuttui alapää kokonaan.

Ennen kuin alettiin purkaa mitään ja testaamaan sen kummemmin käänsin vaiheen toisen puolen yläpään tertusta ja a'vot. Kyseessä oli siis todellakin vaihevirhe, joka toisaalta selitti myös sen miksi bassoja ei oikein irronnut. Reititys kun meni siten, että subit ajettiin prossussa käyttäen molempia (L ja R) inputteja hyväksi. Tokihan ne vaihevirheisinä toisensa kumoavat komeasti :)

Tämän jälkeen alettiin etsiä syyllistä vaihevirheeseen. Otettiin kaapelitesteri käteen ja alettiin etupään johdoista. Siinä tovin testailtuamme löysimme yhden XLR naaras-naaras kääntäjän joka näytti olevan väärin kasattu, eli käänsi siis vaiheen.

Tottakai, jotta kaikki olisi mennyt hienosti, emme enää saaneet soittaa PA:ta, joten meidän oli pakko luottaa, että vika paikallistettiin ja korjattiin. Tarkastamaan sen pääsisi vasta seuraavana päivänä, joten sovimme saapuvamme pelipaikalle ajoissa.

Perjantai 31.7.2009

Aamu alkoi hotellin “ravitsevalla” aamupalalla, joka koostui yogurtista, puurosta ja kyllä, pyttipannusta…

Tapahtuma itsessään alkoi vasta illan suussa, joskus 16:30, ja ensimmäistä bändiäkin odoteltiin tsekkiin siinä 14 jälkeen, mutta me oltiin mestoilla jo siinä puolen päivän aikaan. Ihan vaan sen takia, että oltaisiin varmasti valmiita bändin tullessa, jos se vaihevirheongelma ei ratkennutkaan sillä yhdellä letkulla...

CD-soittimeen testilevy ja pink noisea puhisemaan... ...kuuntelemaan... ...hmmm... ...nythän tuo tuntuisi futaavan...

Tämän jälkeen oikea "viritys-CD" sisään ja kokeillaan miten PA soi. No nyt alkoi tulemaan sitä botneakin ja kovin vähäisillä korjauksilla pärjättiin. Hieman viiveitä säätelin ja muutamia perus "kärmes-taajuuksia" pudottelin graafisesta ja näillä mennään. Täytyy sanoa, että kovin tyytyväinen olin tuohon botne-yläkerta balanssiin. Botne tuli sillä tavalla sopivan jämäkästi, mutta ei kuitenkaan jyrännyt toppejakaan. Ennen kaikkea botne oli oikein kiinteän kuuloinen.
Aivan liian usein kuulee nuorien kaverien virittämiä PA-läjiä, joissa on ihan törkeästi liikaa botnea. OK, botneahan ei voi olla liikaa, mutta siis kun mennään pelkillä linjatsekeillä on sellainen ylitsevyöryävä botne hieman ikävä miina vieraille... ...toisin on tilanne, jos oikean soundcheckin saisi aina tehdä...

Sitten tulikin ensimmäinen bändi, jolla myös oli oma teknikko mukana, joten allekirjoittaneelle olisi tulossa oikein leppoisa päivä. Piti vain huolen siitä että insertit tulee oikeisiin paikkoihin ja desibelit pysyvät kurissa.

Jossain välissä päivää päästiin syömäänkin, tosin edelleen oli tarjolla sitä samaa pyttipannua, joten alkoi hieman jo tässä vaiheessa ahristaan…

Sellaista tasaista rypistelyähän tuo päivä oli, mutta kyllä vaan DJBB toimi ihan omalla tasollaan. Voi mahdoton sentään kun sai Jaska sen kuulostamaan hyvältä. Varsinkin tässä vaiheessa alkoi hymy pyrkiä suupieliin tuon PA:n virityksen suhteen ;)

Siitä sitten kohti saunaa ja unta. Seuraavana päivänä saavuttaisiin paikalle vasta kello 13, kun aloittavan bändin pitäisi saapua siinä 13:30 - 14 aikoihin...

Lauantai 1.8.2009

Lauantaina saavuttiin paikalle kevyen vesisateen saattelemana. Ensimmäinen bändi, Winterborn, olikin jo saapunut paikalle ja siitä sitten päästiin työstämään sen tsekkiä pois alta.

Ko. yhtyeellä ei ollut omia teknikkoja, joten miksaamisen ilo jäi allekirjoittaneelle.

Vaikka kyseessä olikin hieman nimettömämpi bändi täytyy antaa jätkille tunnustusta että hyvin vetivät, ja ennen kaikkea lähtösoundit oli kohdallaan.

Tekipä mulle meidän lavan pää pienen käytännön jekun tuon basson kanssa. Käskin heidän kytkeä basson tyypilliseen tapaan, ensin linja ja sitten mikki. Molemmat kytkettiin mutta hetken ihmeteltyäni mikin sekavaa sointia ja huonoa signaalitasoa päätin hyljätä sen ja mennä pelkällä linjasignaalilla.

Kun taas pääsimme syömään, päätettiinkin tällä kertaa tilata pizzat, kun ei tuo pyttipannu oikein kolmantena päivänä enää tahtonut upota… …mikä ihme se on, että joka päivä pitää olla samaa safkaa, ja vielä hotellillakin aamupalana? Ei taida meikäläinen syödä pyttäriä aivan hetkeen tämän reissun jälkeen…

Kun tsekin jälkeen menin lavalle takaisin, huomasin syyn huonoon mikkisignaaliin. Basistilla ei ollut kaappia ollenkaan, joten jätkät oli päättäneet kiusallaan mikittää sitten SansAmpin…

Muut bändit sitten olivatkin sitä normi sarjaa, joille tarvitsi tehdä vain pätsiä etupäässä.

Ainoa bändi mitä tuli oikeasti diggailtua lauantaina sen soundien ja menon puolesta oli PMMP. Voi hitto kun tuo pumppu vaan toimii livenä ihan sairaan hyvin.

PMMP:n vedon jälkeen alettiinkin purkaa kamoja. Onneksi oli tuo vesisadekin loppunut, niin ei sateessa tarvinnut työjellä.

Rekan perä meni kiinni aika tarkalleen kello 5 aamulla, jolloin päätettiin lähteä ajamaan kohti kotia. Kyllä, vaikka väsytti ihan sairaasti, päätettiin lähteä ajamaan ja sovittiin että 1 nukkuu, 1 on nukkumattina kuskille ja 1 ajaa. Aina semmoisen 2 tunnin vuoron.

Hyvinhän se meni ja joskus puolen päivän aikaan olinkin jo kotosalla…

Kuvia tästä(kin) reissusta tulee myöhemmin, kunhan ehdin ne purkaa tuolta kamerasta.

Näihin tunnelmiin,
-Katti-

Ei kommentteja: